rating rating svg icon facebook facebook svg icon googleplus googleplus svg icon instagram instagram svg icon mail mail svg icon twitter twitter svg icon feed feed svg icon

Musiikkikasvatus ja äänimaisema

(Julkaistu 22.8.2018)

Mikä ihmeen äänimaisema?

Yhteistä äänimaisema-käsitteen nykyisessä, laajalle ja erilaisiin yhteyksiin levinneessä käytössä on, että äänimaisema viittaa johonkin ympäristöön kuuntelun kohteena. Kuuntelijalle ääniympäristö on aina tulkittu ympäristö eli äänimaisema. Ympäristö voi olla todellinen tai simuloitu, koettu tai muistettu.

Äänimaisema-käsitteen synty ajoittuu niin sanotun ympäristöherätyksen aikaan 1960-luvun lopulle, kun ympäristö alettiin mieltää yhteiseksi ja arvokkaaksi omaisuudeksi. Huomio kiinnittyi aluksi pääasiassa ympäristömeluun ja meluntorjuntaan. Kanadalainen säveltäjä, äänimaisematutkimuksen pioneeri R. Murrau Schafer halusi sen sijaan nostaa esiin positiivisemman, akustisen suunnittelun näkökulman. Vaikka uudet teoreettiset ja metodiset lähestymistavat ovat laajentaneet äänimaiseman käsitettä ja sen soveltamista tutkimukseen, monet alkuperäiset äänimaisema-käsitteeseen liitetyt ympäristöpoliittiset ja esteettiset merkitykset ovat edelleen tunnistettavissa käsitteen käytössä.

Schafer määritteli vuonna 1967 esittelemänsä äänimaisema-käsitteen (soudscape) kuultujen äänien kokoelmaksi tai äänelliseksi ympäristöksi (sonic landscape). Schaferin (1977) mukaan äänimaisema voi viitata ”konkreettisiin ympäristöihin tai abstrakteihin konstruktioihin, kuten sävellyksiin, etenkin silloin kun niitä kuunnellaan ympäristönä”.

Myöhemmin Schafer (1994) tarkoittaa äänimaisemalla kuuntelijan akustista miljöötä eli sitä ”äänien kenttää, jossa kulloinkin olemme”. Schaferin työn jatkajan, professori Barry Truax´n (2001) akustisen kommunikaation teoriassa äänimaisema on puheen ja musiikin rinnalla tasaveroinen akustisen kommunikaation järjestelmä.

Nykyisen äänimaisematutkimuksen lähtökohtana on kansainvälisen standardisoimisjärjestön (International Organization for Standardization ISO) vuonna 2014 julkaisema määritelmä äänimaise­masta. Tässä monitieteiseen viitekehykseen perustuvassa määrittelyssä erotetaan havaitsemiseen liittyvä käsite (äänimaisema) fysikaalisesta ilmiöstä (ääniympäristö). Ääniympäristö tarkoittaa kaikista äänilähteistä vastaanottajalle tulevaa ääntä sellaisena kuin ympäristö on sen muovan­nut. Äänimaisema taas tar­koittaa ääniympäristöä sellaisena kuin tietyssä kontekstissa oleva yksilö tai yhteisö sen vas­taanottaa tai kokee ja/tai ymmärtää.

Äänimaisemaa on käytetty viittaamaan yksittäiseen teokseen, kuten äänimaisemasävellykseen tai tapahtumaan, sekä musiikin, taustamusiikin, elokuvan, teatteriesityksen tai mainoksen äänten luomaan äänelliseen tilaan ja tunnel­maan. Näistä lähimpänä alkuperäistä merkitystään käsite lienee radion virtuaalisessa äänimaisemassa. Tällöin äänimaisema viittaa radiossa tunnistettavaan kanavasoundiin, yhtenäiseen ja tietokone- ja digitaalitekniikan avulla hallitun soittolistojen, ei-verbaalisen viestinnän, tehosteiden sekä persoonalli­sen, tutun ja turvallisen juontajan luomaan kokonaisuuteen.

Äänimaisemalla voidaan viitata myös yksityisen tai julkisen sisä- tai ulkotilan sisustamiseen, profilointiin tai maisemointiin äänellä. Silloin se tarkoittaa esimerkiksi taustamusiikin tai -äänien tai vastamelun käyttöä, vaikkapa kotona, autossa, farkkukaupassa tai lentokentällä. Kaupallisessa käytössä, esimerkiksi kauppaliikkeen tai ääniteknisen lait­teen nimenä, äänimaisema on etääntynyt kauaksi ympäristöön viittaavasta merkityksestään.

Äänimaisema – aina mukana

Niin kauan kuin olen elossa, olen ja elän 24/7 jossakin äänimaisemassa. En siis pääse äänimaisemasta eroon edes nukkuessa. On esimerkiksi huomattu, että kaupunkilaisen on usein helpompaa nukahtaa tutussa, hieman meluisassa ympäristössä kuin ensimmäisinä öinä kesämökillä ”hiljaisen” metsän katveessa. Saatamme myös herätä, jos joka yö toistuva ääni puuttuu. Kerrotaan esimerkiksi, että Lontoon hätäkeskuksen linjat ruuhkautuivat, kun tavarajuna ei mennytkään tavalliseen tapaan viiden aikaan aamuyöstä.

Tänä päivänä on itsestään selvää, että voin vaivattomasti kuljettaa omaa äänimaisemaa mukana, olinpa bussissa, kaupungilla kävelyllä tai juoksulenkillä. Harrastusten itse valittu äänimaisema on usein myös oleellinen osa harrastuksen luonnetta, kuten esimerkiksi lintujen bongaamisessa tai moottoripyöräilyssä. Äänimaisemaa ei kuitenkaan voida itse valita, ainakaan kokonaan. Esimerkiksi työn tai asuinpaikan kylkiäisenä saan tietynlaisen äänimaiseman, johon kylläkin vaihtelua saattaa tuoda vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelu.

On mielenkiintoista, että kuuntelija voi nykyisin irtaantua joko osittain tai kokonaan reaalisesta äänimaisemasta. Esimerkiksi vastamelukuulokkeiden avulla hän voi sen tilalle valita yksityisen, tutun äänimaiseman, johon sulkeutua. Tavallisesti kuuntelija haluaa myös säilyttää yhteyden visuaaliseen ympäristöön. Silti, vaikka musiikki olisi mitä tahansa, ristiriitaa ei useinkaan välttämättä koeta nähdyn ja kuullun välillä. Pystymme siis tavallaan joko pitämään ympäristöt erillään (olen tässä ympäristössä; kuuntelen tätä musiikkia) tai yhdistämään ne mielessämme uudeksi todellisuudeksi.

Ympäristössään elävä ihminen paitsi tulkitsee kuulemaansa, myös toiminnallaan joko tietoisesti tai tietämättään rakentaa yhteistä äänimaisemaa. Vaikka äänimaisema viittaa subjektiiviseen ääniympäristön tulkintaan, kuuntelija ei voi antaa äänimaisemalle sosiaalisesta todellisuudesta riippumatonta merkitystä. Koska ääniympäristö on avoin sen kaikkien kuuntelijoiden samanaikaisille tulkinnoille, äänimaisema on myös intersubjektiivinen.

Äänimaiseman kuuntelukasvatus perusopetuksessa

Ääniympäristöä koskevat oppisisällöt kytkeytyvät perusopetuksessa luontevasti esimerkiksi ympäristötietoon, biologiaan ja maantietoon ja terveystietoon. Erityisasemassa on kuitenkin musiikki, jonka vastuualueena on oppilaan auditiivinen ympäristö.

Tiivistäen äänimaiseman kuuntelukasvatusta voidaan niveltää peruskoulun opetusohjelmaan ainakin kolmesta laajemmasta, oppiainerajat ylittävästä näkökulmasta. Äänimaiseman kuuntelukasvatus voi olla 1) eettistä ympäristökasvatusta, 2) schaferilaista ääni- ja kuuntelukasvatusta tai laajemmin akustisen ekologian kasvatusta tai 3) osa musiikkikasvatusta.

Äänimaiseman kuuntelukasvatus ympäristökasvatuksena

Kun äänimaiseman kuuntelukasvatus nähdään ympäristökasvatuksen osana, oppilaan ympäristösuhteen kehittämisessä korostetaan henkilökohtaisen oppimisen ja osallisuuden merkitystä. Ympäristökasvatuksentutkija Joy Palmerin (1998) mukaan ympäristökasvatus onnistuu parhaiten, jos opetus ja oppiminen tapahtuvat yhtä aikaa kolmella tasolla: tietopainotteisesti, kokemuksellisesti ja toimimalla ympäristön puolesta.

Nykyisen monitieteisen ympäristökasvatuksen tavoitteena on, että ihminen tiedostaa monipuolisesti ja syvällisesti asemansa ympäristössä ja samalla riippuvuutensa muista ihmisistä. Kasvatuksessa ympäristöstä eli ympäristöstä oppimisella kartutetaan ääniympäristöön liittyviä tietoja, taitoja ja ymmärrystä. Kasvatuksessa ympäristössä käytetään äänimaisemia toiminnallisen ja kokemuksellisen oppimisen sekä tutkimus- ja kommunikaatiotaitojen kehittymisen resurssina. Kasvatus ympäristön puolesta taas on arvokasvatusta, joka rohkaisee oppilaita tutkimaan henkilökohtaista suhdettaan ääniympäristöönsä ja akustiseen yhteisöönsä.

Kuuntelukasvatus ”korvien puhdistamisena”

Kuunteluun ja äänentuottamiseen liittyvät opetus- ja oppimismenetelmät voidaan koota akustisen ekologian ja Schaferin (2015) kuuntelukasvatuksen käsitteiden alle. Äänimaiseman kuuntelukasvatus schaferilaisena kuuntelukasvatuksena voidaan ymmärtää ääniympäristön havainnointiin, kuunteluun, tulkintaan ja tuottamiseen erikoistuneena harjoi­tusmetodina tai laajemmin yhteisöllistä äänellistä toimijuutta edistävänä kasvatushankkeena. Niin kuin musiikkia opitaan musisoimalla, myös puheen ja ympäristöäänen kuuntelua opitaan tutkimalla, tekemällä ja kuuntelemalla ääniä.

Schaferin pedagogisena tavoitteena on kuunteluharjoitusten (ear cleaning, ear training) avulla ”puhdistaa” ja ”aukaista korvat” kuulemaan ”ennen kuulemattomia ääniä”. Sen jälkeen voidaan kiinnittää huomio yksilön ja yhteisön äänimaisemasuhteeseen ja äänimaiseman vai­kuttavuuteen siinä eläville. Ensimmäisenä tehtävänä onkin kasvattaa oppilaita kuuntelemaan ja arvioimaan ääniympäristöä. Tätä laajemmin kuuntelukasvatuksen päätavoitteena on kasvattaa oppilaita oman ääniympäristönsä aktiivisiksi ja vastuullisiksi vaikuttajiksi, schaferilaisen kuuntelukasvatuksen käsittein ilmaistuna akustisiksi suunnittelijoiksi.

Äänimaiseman kuuntelu perusopetuksen musiikissa

Kuten Schafer jo vuonna 1965 visioi, perusopetuksen oppiaineista nimenomaan musiikki voi huolehtia äänimaiseman kuuntelukasvatuksesta. Vaikka ympäristön äänet on ymmärretty musiikkikasvatuksessa lähtökohtaisesti ei-musiikillisina, ympäristöääniä on hyödynnetty materiaalina musiikin tekemisessä. Ajatuksena on ollut, että millä tahansa äänellä on potentiaali tulla musiikilliseksi, jos se järjestetään osaksi musiikillista tapahtumaa. Ympäristöäänten muokkaaminen ja koostaminen musiikilliseksi äänimaisemaksi sisältää äänellisen toimijan reflektointia ääniympäristön kanssa. Mainitut seikat ovat merkittäviä, sillä oppilaan äänellinen toimijuus ja oma ääni vahvistuvat omakohtaisessa tekemisessä.

Voimassaolevan perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden (2014) mukaan elämyksellisen ääniympäristön kuuntelun opettaminen kuuluu yläkoulun musiikinopettajan tehtäväkenttään. Ympäristöäänten musiikillisen käytön lisäksi myös ääniympäristön analyyttistä ja kriittistä kuuntelua kannattaisi harjoitella jo alakoulussa.

Musiikkikasvatuksessa voidaan helposti hyödyntää monia ympäristökasvatuksen ja äänimaisema­kasvatuksen metodeja. Erityisesti äänikävely ja sen erilaiset ympäristötaiteelliset ja yhteisölliset toteuttamistavat linkittävät toisiinsa äänimaiseman ja musiikin kuuntelun opetta­misen.

Ääni- ja kuuntelukävely

Sekä ääni- että kuuntelukävely perustuvat siihen perusoivallukseen, että kuulokulmamme ympäröiviin ääniin muuttuvat omasta paikastamme riippuen. Schaferin käsitteenä äänikävely (sound walk, SoundWalk, soundwalking) tarkoittaa annetun alueen tutkimista ohjaajan johdolla tai karttaa, ”partituuria” (score) apuna käyttäen. Kuuntelukävelyssä, jossa äänellinen toimija voi itse valita kävelyreittinsä ja ajankohdan, tempon ja toistot, korostuu oman kuunteluperspektiivin valitsemisen tärkeys.

Kun ääni- ja kuuntelukävelyä tarkastellaan pedagogisina instrumentteina, ne voidaan ymmärtää oppijan tutkimusretkenä omaan ääniympäristöönsä. Didaktisesti ajatellen ohjattu äänikävely vastaa luokkatilanteen opettaja–oppilas-asetelmaa. Sen sijaan kuuntelukävelijä on keksivä oppija, joka itsenäisesti tutkii ympäristöään.

Yhdessä tehty kuuntelukävely on samalla toimimista akustisena yhteisönä, sillä oppiminen tapahtuu yhtä aikaa yhteisessä ympäristössä ja yhteisestä ympäristöstä. Tämä korostuu, kun ääni- tai kuuntelukävelyn osallistujat kävelyn jälkeen jakavat havaintojaan ja kokemuksiaan ja siten muodostavat ja muokkaavat yhteisesti jaettua käsitystä akustisesta ympäristöstä.

Lähde kuuntelukävelylle

Tee valitsemassasi ympäristössä noin 15–20 minuutin kuuntelukävely. Ympäristö voi olla ulko- tai sisätila tai molempia. Voit mennä ääntä kohti tai kuunnella kauempaa, kävellä rivakasti tai pysähtyä kuuntelemaan.

Keskity kävelyn aikana kuunteluun, älä siis tee aktiivisesti muistiinpanoja.

  • Jos mahdollista, jatka lukemista tästä vasta kävelyn jälkeen!

Mieti kävelyn jälkeen, mikä oli (jos sellaisen kuulit)

  • Voimakkain ääni kävelyn aikana?
  • Hiljaisin ääni?
  • Hiljainen ääni, jonka voimakas ääni lähes peitti?
  • Ääni, joka meni ohitsesi?
  • Ääni, joka kuului yläpuoleltasi?
  • Rumin ääni?
  • Ainutlaatuisin tai mieleenpainuvin ääni kävelyn aikana?
  • Kauimpaa tullut ääni? Kuinka kaukaa se tuli?
  • Kaunein ääni?
  • Ääni, jonka haluaisit hävittää äänimaisemasta lopullisesti?
  • Ääni, jota haluaisit suojella äänimaisemassa?
  • Ääni, jota et kuullut, mutta olisit halunnut kuulla?

Lisää kuunteluharjoituksia löydät esimerkiksi kirjasta Kuuntelukasvatus (Schafer 2015).

Olli-Taavetti Kankkunen
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston normaalikoulun musiikin lehtori ja Musiikin tohtori

copyright Kalle Kallio

Kirjallisuutta

Kankkunen, Olli-Taavetti (2012a). Ääni kuuluu kaikille – ääniympäristön kuuntelu musiikkikasvatuksessa. Kasvatus 43 (2), 146–159.

Kankkunen, Olli-Taavetti (2012b). Käy kuuntelemaan! Äänikävely ja ääniympäristön havainnointi. Teoksessa Kaarina Ahonen & Tiina Juutilainen (toim.) Järjen ja arjen ääniä. Tampereen normaalikoulu tutkii, kokeilee ja kehittää. Tampere: Tampere University Press, 119–153.

Kankkunen, Olli-Taavetti (2018). Kuuntelukasvatus suomalaisessa perusopetuksessa – kohti yhteisöllistä äänellistä toimijuutta. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Studia Musica 75. Helsinki: Unigrafia.

Palmer, Joy A. (1998). Environmental Education in the 21st Century. Theory, Practice, Progress and Promise. London & New York: Routledge.

POPS (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014: 96. Helsinki: Opetushallitus.

Schafer, R. Murray (1965). The Composer in the Classroom. Toronto: Berandol Music.

Schafer, R. Murray (1967). Ear Cleaning. Notes for an Experimental Music Course. Toronto: Berandol Music.

Schafer, R. Murray (1977). The Tuning of the World. Toronto: McClelland & Stewart.

Schafer, R. Murray (1994). The Soundscape Designer. Teoksessa Helmi Järviluoma (toim.) Soundscapes: Essays on Vroom and Moo. Tampere University, Department of Folk Tradition 19 & Institute of Rhythm Music A2, 9–18.

Schafer, R. Murray (2015). Kuuntelukasvatus. 100 kuuntelu- ja ääniharjoitusta. Toim. ja suom. Olli-Taavetti Kankkunen, Heikki Uimonen & Meri Kytö. Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja C. Oppimateriaaleja 18.

Truax, Barry (2001). Acoustic Communication. Wesport: Ablex Publications.

Uimonen, Heikki (2005). Ääntä kohti. Ääniympäristön kuuntelu, muutos ja merkitys. Tampereen yliopisto. Acta Universitatis Tamperensis 1110.