Tuire Arpalahti: ISME –konferenssi Brasiliassa 2014


Avoin ja utelias mieli, näillä eväillä lähdin ensikertalaisena ISME:n konferenssiin eteläiseen Brasiliaan, Porto Alegreen. Konferenssiin kokoontui musiikkikasvattajia ja tutkijoita ympäri maailmaa, kaukaisimmat saapuivat Australiasta ja Uudesta Seelannista saakka. Konferenssin ohjelma lähetettiin osallistujille etukäteen, pitkällä lentomatkalla oli hyvin aikaa tutustua todella laajaan tarjontaan ja vähän ruksailla itseä kiinnostavia esityksiä tai luentoja.

Koko tapahtumasta tuli mieleen tutkijoiden kokoontumisajot; musiikin ja erityisesti musiikkikasvatuksen tutkijat kokoontuvat yhteen, tapaavat vanhoja kollegoita ja samalla solmivat uusia kontakteja. Ilmassa oli suuren perhejuhlan tuntua, lämmin ja innostunut tunnelma valtasi yliopiston kampuksen. Tällainen taiteen perusopetuksen työläinenkin tunsi itsensä tervetulleeksi joukkoon, vaikka kosketuspintaa tutkimustyöhön ei juuri ole.

Viisi päivää koulunpenkillä istuen, tutkimusesitelmiä ja konsertteja kuunnellen vierähti nopeasti. Etukäteen suunnittelemastani ohjelmasta jouduin poikkeamaan aika lailla, sen verran paljon muutoksia oli tullut konferenssiohjelman julkaisemisen jälkeen. Niinpä päädyin muutaman kerran kuuntelemaan jotain ihan itselleni vierasta aihetta, joskus ihan vahingossa. Itseäni kiinnosti instrumenttipedagogiikan tutkimukset ja yritin poimia sieltä erityisesti jousisoittimiin liittyvät esitykset. Kuuntelin paljon konsertteja, erityisesti brasilialaisten ryhmien esitykset olivat mielenkiintoisia. Oli ilahduttavaa nähdä ja kuulla, kuinka he käyttävät oman maan musiikkia. Sovitukset ja kokoonpanot olivat hyvin monimuotoisia ja ennakkoluulottomia. Orkestereiden ja yhtyeiden johtajat tuntuvat panevan peliin kaiken luovuutensa, valmiita sovituksia näille kokoonpanoille ei ole olemassa.

Brasilian koulujärjestelmään on saatu musiikinopetus pakolliseksi oppiaineeksi vasta vuonna 2008. Kaikkialle maahan ei edelleenkään ole saatu päteviä musiikinopettajia, eikä opetussuunnitelmakaan taida olla valmis. Musiikkikasvatuksen merkitykseen on maassa kuitenkin vankka usko. Se nähdään tärkeänä tekijänä erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Brasilialaisilla tuntuu olevan mahtavan positiivinen tahto levittää musiikkikasvatusta maan joka kolkkaan. Innostusta ja tekijöitäkin löytyy, puuttuu vain se poliittinen tahto, rahoitus. Ongelmat ovat siis samankaltaiset ympäri maailmaa. Ihmettelin itsekseni kuunneltuani Porto Alegren sinfoniaorkesteria yliopiston nuhruisessa juhlasalissa, että kuinka 1,5 miljoonan asukkaan kaupungissa ei ole yhtään kunnon konserttisali, mutta löytyy kyllä kaksikin maailmanluokan jalkapallostadionia.

Konferenssi päättyi seuraavan ”isäntäorganisaation” konserttiin. Royal Conservatoire of Scotland järjesti upean ja taidokkaan shown. Tunnelma suorastaan räjähti, kun säkkipillinsoittajat marssivat lavalle. Orkesterin johtaja juonsi tilaisuuden letkeästi ja kiitti isäntiä vieraanvaraisuudesta, jopa sääolot olivat kotoisat. Eteläisen Brasilian talvi kun muistutti meidän tämän vuoden kesäkuuta. Koleasta säästä huolimatta Brasilia teki vaikutuksen ystävällisyydellään ja avoimuudellaan. Ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita siitä, miten yksin liikkuva nainen kaukaa Suomesta on päätynyt tuohon Brasilian kolkkaan.