Sana ”teknologia” tuo mieleen tietokoneet, usein monimutkaiset ohjelmat, näytöt ja näppäimistöt. Emme tule yleensä ajatelleeksi, että korkean tason teknologiaa edustavat myös piano, trumpetti ja muut perinteiset soittimet. Näihin soittimiin liittyvää huipputeknologiaa emme juurikaan ajattele niitä soittaessamme.
Musiikkikasvattajilla on oma erityinen näkökulma soittimiin. Erilaisia pedagogisia apuvälineitä on kehitetty ja soitinten rakenteita on muutettu niin, että nuoret soittajat pääsisivät opinnoissaan helpommin alkuun. Nk. koulusoittimiksi ovat valikoituneet soittimet, joiden valmistaminen on edullista ja soiton oppiminen erityisen helppoa. Tällaisesta on hyvänä esimerkkinä ukulele, jonka suosio onkin hurjaa vauhtia kasvanut.
Musiikkiteknologia on tuonut koulujen musiikinopetukseen uusia tapoja tuottaa ääntä ja uusia pedagogisia mahdollisuuksia. Musiikkiteknologiaan liittyy kuitenkin kysymyksiä, joita musiikkikasvattajien tulisi vakavasti pohtia: Minkälaiseen musiikkisuhteeseen tietokoneruudun tai tabletin ”tuijottaminen” johtaa? Minkälaisen elämyksen sormella ruudun näppäily tuottaa verrattuna vaikkapa ukulelen kielen näppäilyyn tai rumpujen soittoon? Näissä kysymyksissä liikutaan musiikin kannalta ydinkysymyksessä eli siinä, mitä musiikillinen toiminta, tässä tapauksessa soittaminen, pohjimmiltaan on.
Soittaminen on mielen ohjaaman kehon liikkeillä tapahtuvaa äänen tuottamista, ja tunteisiin vaikuttavien musiikillisten elementtien (sointiväri, melodia, harmonia, rytmi, muoto) avulla tapahtuvaa yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista vuorovaikutusta. Musiikkiteknologiaan perustuvien uusien äänentuottamistapojen yhteydessä (esim. tabletit) voi pohtia, kuinka hyvin esimerkiksi kehollisuus tai yhteisöllinen ja yhteistoiminnallinen vuorovaikutus on otettu huomioon.
Kohti pehmeää ja kehollista musiikkikasvatusteknologiaa
Smart Hand – nimellä kulkeneessa TEKESin rahoittamassa hankkeessa kehitimme Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella musahanskan. Tavoitteena oli luoda uusinta musiikkiteknologiaa hyödyntävä soitin, joka olisi helposti opittavissa, kannustaisi musiikilliseen luovuuteen ja yhteistoiminnallisuuteen, jonka soittaminen olisi motivoivaa ja jota voisi hyödyntää musiikillisten käsitteiden oppimisessa.
Soittimen kehittämisen taustalla on italialaisen 1000-luvulla eläneen pedagogin ja kirkonmiehen, Guido Arezzolaisen ajatus hyödyntää käden rakennetta musiikillisten käsitteiden opettamisessa. Sattumaa tai ei, käden rakenteeseen on luonteva projisoida monia musiikin teoreettisia käsitteitä ja näin abstraktit käsitteet voidaan sitoa johonkin konkreettiseen eli ihmisen käteen. Guidon ideat elävät edelleen koulujen arjessa, erityisesti Kodaly-pedagogiikassa.
Smart Hand edustaa nk. päällepuettavaa teknologiaa. Soitin on käsine, jossa nivelten kohdille on sijoitettu herkästi kosketukseen reagoivia sensoreita. Oman käden käyttämisessä soittimena on monia etuja. Oma käsi on kaikille tuttu, joten soittimen rakenteeseen totutteluun ei tarvitse käyttää juurikaan aikaa. Tuttuus ja helppokäyttöisyys rohkaisee kokeiluun ja musiikilliseen luovuuteen. Korkeatasoinen ääni motivoi harjoittelua, joka on edellytys taidon kehittymiselle.
Samaa päällepuettavaa teknologiaa hyödyntäen olemme kehittäneet musiikin opetuksen käyttöön musiikkimaton, jossa oppimisen kehollisuus ja yhteistoiminnallisuus korostuvat. Musiikin teorian käsitteiden opettelu saa aivan uuden ulottuvuuden, kun käsitteet tehdään ymmärrettäviksi liikkeiden kautta ja ongelmia ratkaistaan yhteistoiminnallisesti. Uusi teknologia näyttää taipuvan hyvin monenlaisiin pedagogisiin tarkoituksiin, ja myös erityisoppijoiden käytössä kehollisuuteen perustuva päällepuettava teknologia on tuonut uusia ja lupaavia mahdollisuuksia.
Musiikkiliikunnan pioneerit, meillä esimerkiksi Inkeri Simola-Isaksson, ovat auttaneet musiikkikasvattajia ymmärtämään kehollisuuden merkityksen musiikissa yleensä ja musiikkikasvatuksessa erityisesti. Näiden pioneerien tärkeä viesti on syytä pitää mielessä, kun kehitämme musiikkikasvatusteknologiaa entistä pehmeämpään ja kehollisempaan suuntaan.