Jälleen on käsillä aika, jolloin kanttorin kalenteri näyttää joulua joka päivä. Jotta suuren juhlan tullessa päiväkerholaisten suloäänet luovat tunnelmaa ja kuorot kuulostavat enkelkuorolta, ovat seurakunnan musiikkikasvattajat saaneet paiskia töitä jo jonkin aikaa eri ryhmien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Joulun aika ja erityisesti sen valmistelu on kanttorin työn suola. Se, jos jokin, on aikaa jolloin ihmisten juhlatunnelman luo hyvin pitkälti musiikki. Suomalaiset ovat joululaulukansaa ja tuhannet joulukonsertit marraskuun lopusta joulun saakka ovat hyvä osoitus siitä. Joskus kanttorista saattaa kieltämättä tuntua, että suolaa on lurahtanut turhan paljon koko soppaan, mutta sen tunteen kyllä kuorolaisten innosta hehkuvat silmät peittoavat mennen tullen. On tietynlainen etuoikeus saada olla luomassa ihmisten juhlasta juhla, vaikkakin soitettaessa viikon sisällä 20:tta kertaa ”joulupuu on rakennettu” saattaa hetkittäin tuntua että siitä on kanttorilla juhla kaukana.
Suuri osa kanttorin työstä on musiikkikasvatusta. Usein sama kanttori opettaa väkeä vauvasta vaariin. Monissa seurakunnissa kanttorit pitävät muskareita tai erilaisia musiikkikerhoja. Varhaisiän musiikkikasvatus on yksi viime vuosien kasvavimpia toimintamuotoja seurakuntien musiikkitoiminnassa. Päiväkerhoissa käydään laulattamassa, järjestetään lastenkonsertteja ja lauluhetkiä. Lapsikuorossa opetellaan kenties jo päämäärätietoisemmin äänenmuodostusta ja musiikin teoriaa. Rippikoulussa perehdytetään nuoria kirkon musiikin traditioon ja voidaan kenties rohkaista nuoria löytämään oma tapansa kokea musiikin ilo, oli se sitten aktiivisena tekijänä tai vain kuuntelijana.
Aikuisten kuorotoiminnalla on keskeinen sija seurakuntien musiikkitoiminnassa. Kirkkokuorot, kamarikuorot, naiskuorot, lapsikuorot, lauluyhtyeet ja eläkeläiskuorot, yksi tai useampi näistä löytyy lähes jokaisesta seurakunnasta. Usein näissä kuoroissa kanttori sangen päämäärätietoisesti haluaa kehittää kuorolaisten äänenmuodostusta, laulutekniikkaa ja musiikin teorian tietämystä. Viime vuosina yhä useammissa seurakunnissa on perustettu ns. laulamattomien kuoroja, joihin pääsevät mukaan nekin, joilta koulussa aikanaan on onnistuttu laulukipinä täysin latistamaan. Pienillä paikkakunnilla kanttori on monesti myös se, joka johtaa paikkakunnan muitakin kuoroja seurakunnan kuorojen lisäksi. Kanttori saattaa olla kylän ainoa ammattikoulutettu muusikko joka säestää myös kylän konsertit ja juhlat. Eikä taida olla ihan pieni se määrä ihmisiä, joiden piano-opinnot ovat alkaneet paikallisen kanttorin opastuksella.
Siksi onkin sangen surullista, että tämän ammattikunnan koulutusta ollaan osittain ajamassa alas. Oulun ammattikorkeakoulun päätös jäädyttää kirkkomusiikin aloituspaikat ensi keväästä lähtien tarkoittaa sitä, että nyt erityisesti ruuhka-Suomen ulkopuolelle hyvin työllistyneitä, ammattikorkeakoulutasoisen tutkinnon suorittaneita musiikin ammattilaisia ei kohta enää pikkupaikkakuntien musiikkikasvattajiksi välttämättä löydy. Vaikka vielä ei ole tiedossa, löytyykö jokin keino jolla tilanne voidaan ratkaista, voitaneen silti toivoa, että ”juhlamusiikin ammattilaiset” saisivat jatkossakin olla yhtä monimuotoinen ja merkittävä osa suomalaista musiikkikasvatusyhteisöä.
Teija Tuukkanen
Kirjoittaja on työskennellyt seurakunnissa kanttorina reilut 20 vuotta ja toimii nykyään musiikin asiantuntijana Kirkkohallituksessa.