Laura Koskelo: Muskaripäivä
”Miksei joka päivä voi olla muskaripäivä!” huokaisi eräs viisivuotias tyttö muskaritunnin päätteeksi. Silloin mieleeni muistui opettajani Ritva Ollarannan sanat: ”Tärkeintä on, että kohtaatte tunnilla lasten innosta loistavia silmiä.” Tämä kiteyttää mielestäni musiikkileikkikoulutoiminnan tarkoituksen. On samantekevää, oppivatko lapset muskarissa nimeämään ta ja ti-ti – nuotteja tai solmisoimaan opettajan käsimerkeistä. Kaikista tärkeintä on, että lapselle syttyy rakkaus musiikkiin.
Toki ihanien elämyksien, leikin ja kokonaisvaltaisen tekemisen – laulamisen, liikkumisen, soittamisen ja kuuntelemisen – lomassa muskarilapsi oppii valtavan määrän asioita huomaamattaan. Hän oppii erottamaan toisistaan tasa- ja kolmijakoisen musiikin, duurin ja mollin, korkeiden ja matalien sävelten eron, nopean ja hitaan sykkeen, nousevan ja laskevan melodian sekä lyhyen ja pitkän äänen. Tämän lisäksi musiikkikoululaiset harjoittavat vaikeitakin motorisia kehorytmejä, tottuvat käyttämään lauluääntänsä sekä yksin että ryhmässä, harjaantuvat säilyttämään oman soittostemmansa ja oppivat kuuntelemaan toisiaan. Kaikki tämä luo erittäin hyvän pohjan mahdollisille myöhemmille soitinopinnoille. Erään soitonopettajan sanoin lapsi on ”jo valmiiksi avattu musiikille.”
Musiikillisten taitojen lisäksi musiikkileikkikoulutoiminta edistää myös lasten hieno- ja karkeamotoriikkaa, puheenkehitystä ja sosiaalisia taitoja. Musiikin tahtiin liikkuminen, käveleminen, hyppiminen, juokseminen ja keinuminen vahvistavat lapsen karkeamotoriikkaa ja tasapainoa, keskiviivan ylitysharjoitukset taas auttavat erityttämään oikean ja vasemman puolen toimintoja. Erilaisten soittimien soittaminen harjaannuttaa hienomotoriikkaa kuin itsestään. Laulujen ja lorujen selkeä syke ja riimit tukevat lapsen puheenkehitystä. Ryhmässä toimiessaan lapsi oppii ottamaan muita huomioon ja käsittelemään myös tunteitaan musiikin avulla. Oma kuusivuotias poikani kommentoi Tuuli Turunen –lastenopperan esityksen nähtyään: ”Mua melkein alkoi itkettämään, kun sen Tuulin jalka juuttui kallionkoloon kiinni.” Varhaisiän musiikinopettaja Eve Alhon mukaan tämä on varsin tyypillistä: villit ja ”kovat” 5-6-vuotiaat pojat kieltävät opettajaa laulamasta Tuuli Turusta. Tuulin joutuminen pulaan tuntuu pojista niin pahalta, että he mieluummin olisivat kuulematta koko laulua. Ja toisaalta laulavat sitä jatkuvasti kotona ja tällä tavoin käsittelevät asiaa.
Tällä hetkellä muskari on suomalaisten lasten suosituin harrastus ja muskarissa käy n. 50 000 lasta. Musiikkiopistoissa arvostetaan varhaisiän musiikinopettajia ja pienten lasten opettamista pidetään tärkeänä. Materiaalia ja soittimia on hyvin saatavana ja suuri osa opettajia opettaa tarkoituksenmukaisissa tiloissa. Musiikkileikkitoiminnan alkuaikoina tilanne oli toinen: varhaisiän musiikinopettajia pidettiin leikkitäteinä, alle kouluikäisille lapsille sopivaa laulumateriaalia ei ollut, musiikkiopistojen rehtorit eivät uskoneet pienten lasten opettamisen kannattavan, työolot ovat olleet hyvin toisenlaiset kuin nykyisin ja vertaistukea ei juuri ollut. Kuinkahan moni meistä olisi nykyään valmis kesken opetuspäivän kävelemään lumimyrskyssä 2,5 kilometriä opetuspisteestä toiseen raahaten mukanaan levysoitinta ja kaikkea muuta materiaalia? Entä lentämään viikoittain Kuusamosta Helsinkiin tapaamaan kollegoitaan?
Tämä sitkeä taistelu on luonut Suomeen ainutlaatuisen musiikkikasvatusjärjestelmän, jota meidän tulee vaalia. Muskariopetuksen säilymiseksi laadukkaana on erittäin tärkeää, että opetusta antaa koulutettu varhaisiän musiikinopettaja. Tällä hetkellä varhaisiän musiikinopettajaksi on mahdollista opiskella Helsingin ja Jyväskylän ammattikorkeakouluissa sekä suorittamalla varhaisiän musiikkikasvatuksen erikoistumisopinnot Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolla. Ammattikorkeakoulujen jouduttua suurien säästötoimenpiteiden kohteeksi myös varhaisiän musiikinopettajan koulutusta on leikattu ja opettajia valmistuu entistä vähemmän. Pätevien opettajien saaminen esimerkiksi Pohjois-Suomeen tai saaristokuntiin on osoittautunut hyvin haastavaksi. Ruotsinkielinen koulutus lakkautettiin muutama vuosi sitten ja toisella kotimaisella opettavia päteviä opettajia on lähes mahdoton löytää.
Varhaisiän musiikinopettajan työnkuva on monipuolistunut alkuaikojen 3-6-vuotiaiden opettamisesta paljon. Nykyisin vamo-ope opettaa musiikkia odottaville äideille, vauvoille, taaperoille ja muille alle kouluikäisille lapsille erityislapsia unohtamatta. Lisäksi moni ohjaa kouluikäisten musiikkivalmennus- ja rytmiikkaryhmiä, vetää vanhainkodissa seniorikuoroa sekä jatkokouluttaa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, soiton- ja musiikin perusteiden opetuksen ja sosiaalialan henkilöstöä. Toivonkin, että saamme monen ihmisen silmät loistamaan ja musiikkimaailman portin avattua!
Kirjoittaja on Varhaisiän musiikinopettajat ry:n puheenjohtaja ja FiSMEn hallituksen jäsen