Tuulikki Laes: Aktivismia arkeen – parvekkeilta kaduille!
Pohjoismaalaiset musiikkikasvatuksen tutkijat kokoontuivat yhteiseen vuosittaiseen konferenssiin (Nordic Network for Music Educational Research), joka tällä kertaa emännöitiin Sibelius-Akatemiassa. Akateemisten esitysten ja paneelikeskusteluiden punaiseksi langaksi oli tänä vuonna valittu Activism in Music Education, aktivismi musiikkikasvatuksessa.
Aktivismi sanana herättää monella mielikuvan mellakka-aitoja ravistelevista kiihkoilijoista tai poliittisia mielenosoituksia järjestävistä vihaisista ihmisistä. Mitä ihmettä aktivismi voi tarkoittaa musiikissa, saatikka sitten kasvatustyössä? Sanan pohjalla on tietenkin verbi to act, toimia. Pohjoismaisen konferenssin pääpuhujaksi kutsuttu amerikkalainen kriittinen pedagogi Michael Apple muistutti yleisöä moneen kertaan siitä, miten kaikki musiikkikasvatukseenkin liittyvä pohjimmiltaan toimintaa: musiikkia luova kulttuuri on verbi, sillä se on jatkuvassa muutoksessa ja suhteessa ihmisten tekoihin ja puheisiin; kasvatus on toimintaa ja toiseen ihmiseen vaikuttamista; jopa mikä tahansa yhteisö, kuten me, jotka kutsumme itseämme musiikkikasvattajiksi, on verbi – miten me puhumme ja teemme näkyväksi oman yhteisömme suhteessa muihin.
Yhteisössä on voimaa ja vaikutusvaltaa, myös siinä miten teemme ja puhumme toiset ihmiset yhteisön ulkopuolelle. Kasvatuksellisen aktivismin ydinajatuksena on toisin sanoen tulla kriittiseksi sille, miten me luomme eroja ja rakennamme raja-aitoja tietoisilla ja tiedostamattomilla teoillamme. Aktivistisella ajattelulla kasvattaja sitoutuu huomioimaan syrjintää ja epätasa-arvoa luovia rakenteita ja muuttamaan niitä.
”Pois parvekkeelta”. Tämä oli vastaus, jonka konferenssiyleisön musiikkikasvatuksen tutkijat – useimmat heistä opettajia – saivat kysymykseen, miten tavoittaa aktivismin ajatus opetustyössä. Keskiajan kirjailija Rabelais on kuvaillut parvekkeiden historiaa: karnevaalien aikaan kadut täyttyivät ihmisistä, eläimistä, ruuantähteistä ja roskista. Ne, joilla oli varaa, keksivät rakennuttaa itselleen parvekkeet katujen ylle. Näin he saattoivat nauttia karnevaalin tunnelmasta likaamatta jalkojaan ja tulematta tönityksi. Vaan miten suhtautuivat kadulla juhlijat parvekkeillaan patsastelijoihin? Karnevaaliin liittyy yhteisöllisyys. Karnevaalin osanottajat eivät vain ole kaduilla vellovaa kansaa, vaan he muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki ovat tuttuja toisilleen, yhdenvertaisia ja hyväksyttyjä kastista, omaisuudesta, ammatista ja iästä huolimatta. Parvekkeelta karnevaalia seuranneet sen sijaan eivät ainoastaan epäonnistuneet karnevaalitunnelman tavoittamisessa, vaan kirjaimellisesti nostivat itsensä muiden yläpuolelle.
Myös opettaja voi miettiä omaa positiotaan karnevaalimetaforan kautta: sen sijaan, että esittelemme parvekkeelta käsin muille omaa opettamistamme, sukellamme ennakkoluulottomasti musiikin karnevaaleihin etsien, löytäen ja edeten yhdessä muiden ihmisten kanssa, ovat he sitten oppilaita tai kollegojamme. Aktivismin ei tarvitse merkitä vastarintaa, vaan asiantuntijuutemme valjastamista parhaiten yhteisöä edistävillä tavoilla, kuitenkin välttäen ”paremmintietämisen” asennetta; tiedostavan yhteisöllisyyden rakentamista; sekä tietämisen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien avaamista niille, joilla ei niihin nyt ole mahdollisuuksia yhteisöissämme. Kaduille siis!
Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian MuTri-tohtorikoulun assistentti ja jatko-opiskelija, musiikkikasvatuksen aineryhmän opettaja sekä Fisme:n hallituksen varajäsen