Julkaistu 25.11.2019
Erkki Liikanen Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtaja ja Suomen Pankin pitkäaikainen pääjohtaja, piti seuraavan puheen IV valtakunnallisilla musiikkikasvatuspäivillä Jyväskylässä 14.11.2019.
Hyvät kuulijat,
Kun matkustaa ulkomailla ja kertoo tulevansa Suomesta, tulee luonnollisesti kysymyksiä eteen. Kun muutin Brysseliin kohta 30 vuotta sitten, Suomesta tiedettiin paljon vähemmän. Sääkartatkin menivät poikki Suomenlahdella. Mutta toki 1990-luvulla kysyttiin formulakuskeista. Mika Häkkinen ensin ja myöhemmin Kimi Räikkösestä. Sitten tuli Jari Litmasen läpimurto Ajax Amsterdamissa. Sain siitä myös käytännön etua. Kun tilasin pöytää ravintolasta, vaikka kuinka nimeä tavasin, puuttui siitä yksi i. Nimi oli Likanen. Ystävän vihjeestä ryhdyin tilaamaan nimellä Litmanen. Siitä oli kaksi iloa: Pöydän sai varmasti ja nimi oli oikein kirjoitettu.
Vuosien mittaan tuli lisää aiheita. Vuonna 1992 menin kupilliselle vakiokahvilaan. Tarjoilija oli innoissaan. Suomalainen nuori nainen oli voittanut suuren musiikkipalkinnon. Niin kauniskin, sanoi hän ja jopa tarjosi cappuchinon. Laura Mikkola, 20, sijoittui toiseksi Reine Elisabeth- pianokilpailussa. Vähän myöhemmin Esa-Pekka Salonen johti Ruotsin radion orkesteria Brysselissä. Ensin soitettiin Magnus Lindbergia ja Beethovenia. Vein komission virkamiehiä vieraaksi ja he olivat vaikuttuneita. Suomi ei ollut vielä EU:n jäsen.
Musiikin vaikutus on vain kasvanut, minne olen mennytkin. Muutamia vuosia sitten USA:ssa otimme yhteisen taksin lentokentälle Englannin pankin varapääjohtajan kanssa. Häntä oli vaivannut kysymys: Miten on mahdollista, että samaan aikaa Lontoon kahdessa Lontoon hienoimmista sinfoniaorkestereista on suomalainen kapellimestari, Esa-Pekka Salonen ja Sakari Oramo. Tein vastakysymyksen: Jos ne haluavat valita parhaat?
Mutta samalla sain aiheen kertoa musiikinopetuksesta kouluissa ja musiikkiopistoissa. Ja monista alueellisista orkestereista, jotka soittavat hienoa musiikkia eri puolilla maata.
Tapasimme pari viikkoa sitten uudelleen englantilaisen ystävän kanssa Mario Draghin läksiäisissä. Hän oli huomannut, että Salonen jatkaa San Franciscoon. Mutta saatoin jatkaa: Tilalle tulee Santtu-Matias Rouvali. Ja vielä: Dalia Stasevska tulee päävierailijaksii BBC:hen. Hän syntyi Ukrainassa, josta muutti viisivuotiaana Suomeen.
Vuonna 2000 alkoi OECD tehdä tutkimuksia nuorten opiskelutaidoista ja valmiuksista elinikäisen oppimisen näkökulmasta. PISA-tutkimuksen piirissä olivat 15-16-vuotiaat. Ensimmäisenä vuotena Suomi oli ykkönen lukutaidossa, kolmonen luonnontieteissä ja nelonen matematiikassa. Vuonna 2003 tuli seuraava PISA-tutkimus. Nyt Suomi oli ykkönen sekä lukutaidossa että luonnontieteissä ja toinen matematiikassa ja ongelmanratkaisussa.
Asia sai paljon huomiota. Sain yhä uudelleen selittää, miten suomalainen peruskoulu luotiin. Siitä säädettiin laki 1960-luvulla, mutta olin jo kansanedustaja, kun se saatettiin voimaan. Sain myös kertoa, kuinka niin monet lahjakkaat opiskelijat valitsevat opettajan uran. Jyväskylän yliopistolla on tässä oma arvokas osansa. Ja että opettajan työ on Suomessa tavattoman arvostettu.
Suomalainen peruskoulu on ollut keskeinen osa Suomen mainetta ja imagoa sivistysvaltiona. Meidän tulee pitää peruskoulun kehittämisestä tulevaisuudesta huolta. Nyt riskinä on, että liian monet, usein pojat, jäävät peruskoulun jälkeen ilman ammattikoulutusta. Silloin syrjäytymisen riski työmarkkinoilta kasvaa merkittävästi.
Ihan viime vuosina on sitten tullut kolmas tutkimus, jota en oikein ole pystynyt selittämään.
Suomi on maailman onnellisin maa toista vuotta peräkkäin, kerrotaan YK:n tämän vuoden maaliskuussa julkaisemassa onnellisuusraportissa. Tämä kansainvälinen The World Happiness Report pistää kaikkiaan 156 maata järjestykseen onnellisuuden mukaan. Tutkimuksen mukaan Suomi on maailman onnellisin maa merkittävällä erolla muihin. Suomen onnellisuuskäyrä on ollut vielä lievässä mutta tasaisessa nousussa vuodesta 2014 alkaen.
Kerran Brysselissä katsoimme televisiosta yhden ranskalaisen ystävän luona Aki Kaurismäen elokuvaa Ariel. ”Mutta nehän eivät puhu mitään”, huudahti hän. Kerron tästä ja muista kokemuksista tuoreessa kirjassani Olin joukon nuorin. Olimme myös katsomassa vuonna 1996 Cannesin elokuvafestivaaleilla, kun Kaurismäen Kauas Pilven karkaavat tuli esitysvuoroon. Siinä ei alussa paljonkaan tapahtunut, ja osa yleisö liikehti levottomasti ja hätäisimmät poistuivat. Mutta ne, jotka malttoivat, elokuva piti otteessaan. Ihan loppuhetkillä näkyi kaksi onnellista suomalaista, kun uuteen yhteiseen ravintolaan oli saatu vihdoin asiakkaita. Kati Outinen ja Kari Väänänen seisoivat ravintolan ovella, ja Markus Allan lauloi taustalla Raul Padding Somerjoen Kauas pilvet karkaavat. Emme voi unohtaa elokuvan onnellista loppua.
Ei yllätä, että monet ihmettelevät, miten ”synkät” suomalaiset voivat menestyä onnellisuustutkimuksessa. Me kaikki opimme varhain Eino Leinon runon Onni. Runo on vanhempi kuin Suomen itsenäisyys: Kel onni on, se onnen kätkeköön sen ensimmäinen säe. Leino oli vastan 22-vuotias, kun hän antoi meille tuon unohtumattoman neuvon.
Ehkä yksi keskeinen tekijä taustalla on kuitenkin, että ihmiset sittenkin luottavat Suomessa toisiinsa ja instituutioihin muita maita enemmän. Vaikka hyvinvointivaltiossa on paljon korjattavaa ja parannettavaa, monessa on menty eteenpäin.
Tässä viikolla julkistettiin kulttuurin terveysvaikutuksista Maailman terveysjärjestön WHO:n raportti, joka nojaa 900 tutkimusjulkaisuun.
Raportti kerto taidetapahtumiin osallistumisen vähentävän mm. riskiä dementian ja masennuksen kehittymiseen. Tanssin on havaittu parantavan mm. Parkinsonin tautia sairastavien motoriikkaa. Myös lasten taidetoimintaan osallistuminen on lisännyt hyvinvointia ja vähentänyt mm. kiusaamista. Taide auttaa myös yksinäisyyteen. Kun lähtee liikkeelle taidetapahtumiin, tarpeettomat lääkärinkäynnit vähenevät.
Terveysjärjestön raportti on laajin alalla ja toivottavasti on hyvä pohja myös päättäjille ja viranomaisille vastaisuudessa.
Tässäkin yleisössä on varmasti monia, joilla on kokemusta muistisairautta kuten Alzheimeria kärsivien taipaleesta. Molemmat vanhempani menehtyivät sairauteen. Hoitopaikoissa televisio oli yleensä auki, mutta sitä katsottiin vain apaattisina. Mutta kun lauluryhmä tai nuori haitarinsoittaja tulee vieraaksi, elämää syntyi.
Olin kerran katsomassa äitiäni hoitokodissa joulun alla. Kukaan – ei äitikään- reagoinut enää juuri mihinkään. Olotiloissa istui kuusi vanhusta pöydän ääressä ja yksi potilas makasi sinne tuodussa sängyssä. Hän ei ollut pitkiin aikoihin sanonut enää mitään.
Ryhdyin sitten laulamaan jouluvirttä: Enkeli taivaan lausui näin. Pian kaikki kuusi pöydän ympärille liittyivät virteen. Joulutunnelma virisi.
Sitten jatkoin toista säkeistöä: Herramme kristus teille nyt, on tänään tänne syntynyt. Sitten hapuilin sanoja. Sängyllä makaava mies tokaisi: ”Lauloit väärin.”
Se sekoitti sen verran, että unohdin hattuni Kyyhkylän sairaalan. Mietin matkalla, kukahan tässä on muistisairas.
Suomen kaltaisessa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kulttuurin kokeminen, harrastaminen ja tuottaminen on mahdollista monille. Musiikki kulkee suomalaisten mukana kehdosta hautaan, niin henkilökohtaisissa elämänvaiheissa kuin kansakunnan historiallisissa taitekohdissa. Jouluvirret, mukana Sibeliuksen En etsi valtaa loistoa ja kevään päättäjäisten virret, Suvivirsi tai Soi kunniaksi luojan palauttavat tunnetiloja. Jokaista säväyttää aina Sibeliuksen Finlandia, mutta eivät myöskään nuoruudessa koetut rytmimusiikkikappaleet unohdu.
Yksi esimerkki, kuinka nuoruudet muistot säilyvät: Vedin viime viikolla neljä tapahtumaan sisältävän kirjailijakiertueen Itä-Suomessa. Henrik Meinanderin kirja käsitteli vuotta 1968. Esitin yleisökysymyksen: Mikä oli vuoden 1968 suosituin iskelmä. Hyvin nopeasti joku yleisöstä Savonlinnassa, Rantasalmella tai Mikkelissä huusi: Delilah. Oikein. Ensin Tom Jonesin ja sitten Tapani Kansan esittämänä.
Mutta mikä on musiikin merkitys suomalaisille ja kuinka tärkeä osuus on yhdessä tekemisellä? Kuorolaulu on aina ollut tärkeää. Markku Hyyppä on tutkimuksellaan osoittanut kuorolaulun selittävän, miksi ruotsinkieliset elävät Pohjanmaalla suomenkielisiä pitempään.
Yhteismusisoinnilla on Suomessa pitkät perinteet niin kansanmusiikissa, populaarimusiikissa kuin taidemusiikissakin. Kotimusisoinnilla ja kansanmusiikilla on viihdytetty muita ja itseään. 1800-luvun loppupuolelta alkaen työväenyhdistyksissä, maamies-, nuoriso- ja raittiusseuroissa ja jopa palokunnissa on soitettu innokkaasti yhdessä.
Taidemusiikkiin keskittyvä orkesteritoiminta alkoi Suomessa 1790-luvulla, jolloin Turussa perustettiin Turun Soitannollinen Seura. Seuraan kuului sekä musiikkia harjoittava että musiikkia kuunteleva osasto. Keskityttiin kamarimusiikkiin.
Turun palon 1827 jälkeen yliopisto muutti Helsinkiin ja 1860-Helsingissä yliopiston yhteydessä koottiin jo ammattiorkesteri, joka toimi sekä teatterissa että soitti sinfoniakonsertteja. 1880-luvulla Robert Kajanus alkoi rakentaa ammattiorkesteria. Orkesteriyhdistyksiä perustettiin ympäri maata. Kun suomalaisista sotilassoittokunnista alettiin saada puhaltajia, orkesteritoiminta vahvistui. Kunnat ja muut yhteiskunnalliset toimijat ottivat kantaakseen vastuun orkesterien taloudesta.
Toisen maailman sodan jälkeen orkesteritoiminta laajentui edelleen. Vuonna 1965 parikymmentä orkesteria perusti Suomen Sinfoniaorkesterit -yhdistyksen. Ensimmäinen puheenjohtaja oli musiikkivaikuttaja, säveltäjä Joonas Kokkonen. Musiikkioppilaitosjärjestelmän luominen 1960-luvulla vauhditti orkestereiden kehitystä. Orkesteripaikkakunnilla on aina myös aktiivinen musiikkiopisto, ja orkesterimuusikot toimivat usein myös opettajina. Muistan elävästi, kun Mikkelin musiikkiopisto perustettiin Pääsin aloittamaan ensimmäisten joukossa Musiikinystäväin yhdistyksen lainahuilulla. Rinnalla kasvoi tapa käydä Musiikinystäväin yhdistyksen konserteissa.
Suomeen on kehittynyt ainutlaatuinen orkesteriverkosto etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Yleinen väittämä on, että Suomessa on eniten ammattiorkestereita maailmassa per asukas. Meidän on tärkeää vaalia monipuolista verkostoamme laajassa maassamme.
Suomen Sinfoniaorkesterit ry:llä on 30 orkesterijäsentä ympäri maata. Jäsenistöön kuuluu sinfoniaorkestereiden lisäksi kamari-, jazz-, barokki- ja viihdeorkestereita. Koko orkesterialalla mietitään jatkuvasti keinoja palvella asiakkaitaan paremmin ja löytää uutta yleisöä. Ensi viikolla Suomen Sinfoniaorkesterit ry ottaa yhteisen askeleen tulevaisuuteen, kun yhdistys hyväksyy uuden orkesterialan strategian.
Orkesterialan toimintaa ohjaavat arvot, jotka ovat saavutettavuus, laatu, yhdenvertaisuus ja yhteistyö. Visiomme mukaan orkesteriala on vuonna 2025 edelleen vahvistanut asemaansa korkean tason taiteellisena toimijana. Orkesterien kuulijamäärät, tunnettuus ja arvostus ovat kasvaneet niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Jotta pääsemme tähän, suomalaisen orkesterialan tulee olla:
- maantieteellisesti kattava, erilaisten ammattiorkestereiden verkosto, joka jakaa tietoa ja tekee laajaa yhteistyötä (tässä tärkeässä roolissa ovat koulut ja musiikkiopistot)
- taiteellisesti korkeatasoista ja monipuolista ohjelmaa tarjoava musiikkialan toimija
- yleisöään ja yhteiskuntaa palveleva sekä erilaiset kohderyhmät huomioiva ala, joka uskaltaa mukauttaa toimintaansa ja huomioida ympäristössä tapahtuvia muutoksia.
Kansainvälisissä yhteyksissä mainitaan usein Suomi jonkinlaisena taidemusiikin hienona maana. Mutta millaiselta näyttää tulevaisuus? Suomalaisen musiikkielämän menestys perustuu kuitenkin koko yhteiskunnan menestykseen ja erityisesti taideaineiden opetukseen kouluissa, musiikkioppilaitoksiin ja musiikkikoulutusjärjestelmään. Miten saamme yhteiskuntarakenteen muuttuessa pidettyä kiinni siitä, että kulttuuri kuuluu kaikille? Taideaineiden osuus on turvattava niin perusopetuksessa kuin toisella asteellakin. Musiikkiopistojärjestelmän kehityksestä on huolehdittava, samoin korkeamman musiikkikoulutuksen kehittämisestä.
Haluan lopuksi kiittää teitä musiikkialan kasvattajia arvokkaasta työstänne. Teidän avullanne musiikkikokemusten piiriin pääsevät tuhannet lapset ja nuoret kotitaustasta riippumatta. Kaikki tuki teidän työllenne.