Julkaistu 11.9.2019
Tässä blogi-kirjoituksessa kerron tutkimuksestani vapaasta kuoroimprovisaatiosta, jossa leikki, oppiminen ja luovuus voivat kohdata iästä riippumatta. Mikäli kiinnostuksesi herää, voit tulla kokeilemaan kuoroimprovisaatiota Jyväskylän Musiikkikasvatuspäivillä pe 15.11.2019 klo 13.
Improvisointi on perustavanlaatuinen osa musisointia, oppimista ja muusikkoutta. Improvisointia voi lähestyä monella eri tapaa, mutta musiikinopetuksessa se on edelleen vähäistä[i] ja rajattu useimmiten instrumentaaliseen, yksilölliseen ja tonaaliseen/genreen sidottuun musiikkiin[ii]. Lisää tietoa pedagogisista välineistä ja improvisaation moninaisuudesta tarvitaan. Tutkimukseni kohteena on vapaa yhteistoiminnallinen lauluimprovisaatio, tai kuoroimprovisaatio, joka on suhteellisen tuntematon ilmiö musiikkikasvatuksen alalla.
Vapaa improvisaatio haastaa perinteisiä käsityksiä musiikista ja musisoinnista, sillä ääntä tai instrumenttia voidaan käyttää epäsovinnaisin tavoin. Kuulokuva voi vaikuttaa kaoottiselta tai hallitsemattomalta, mutta musiikin johtamisen sijaan osallistujille on annettava henkilökohtaista vastuuta, vapaus kokeilla, uskaltaa ja ilmaista. Sisällön tai tekniikan opettamisen sijaan keskeistä on ryhmän sosiaalisen prosessin fasilitointi.
Väitöstutkimuksessani olen tarkastellut vapaata kuoroimprovisaatiota sekä osallistujien kokemusten, että prosessin näkökulmasta. Vaikka tutkittava ilmiö ei ollut suoraan musiikinopetuksen kontekstista, se tarjosi mahdollisuuden tarkastella vapaata improvisaatiota pedagogisena ilmiönä. Tutkimus tuottaa lisää tietoa musiikin sosiaalisista prosesseista, tarjoumasta ja oppimisesta. Aineiston keräsin osallistujana aikuisista taiteenalojen harrastajista ja ammattilaisista koostuvassa improvisaatiokuororyhmässä. Ryhmä harjoitti ja esitti ainoastaan vapaasti improvisoitua musiikkia hyödyntäen ääntä, puhetta, laulua, tekstiä ja liikettä.
Vapaan kuoroimprovisaation ainutlaatuisuus perustuu taiteidenvälisellä rajapinnalla toimimiseen. Siinä sovelletaan teatteri-improvisaation[iii] käytäntöjä, jotka on aikoinaan kehitetty näyttelijöiden vuorovaikutus- ja läsnäolontaitojen harjoittamiseen, sekä auttamaan epäonnistumisen pelon kohtaamisessa. Teatteri-improvisaatiosta juontuvilla ja sovelletuilla lämmittelyillä, improvisaatioharjoituksilla ja -tekniikoilla tuetaan kuoroimprovisaation sosiaalista prosessia, vuorovaikutusta ja läsnäoloa. Toimintaa ohjataan reflektiivisillä keskusteluilla, joissa tutkitaan osallistujien kokemuksia ja ajattelua musiikillisen tieto/taito -sisällön sijaan.
Ääntä ja liikettä moninaisesti hyödyntävää, perinteisestä kuorosta ja johtajuusmallista poikkeavaa, sekä taiteiden rajapinnalla sijaitsevaa ilmiötä ymmärtääkseni olen hyödyntänyt sosiologi Tia DeNoran[iv] tutkimuksia, joissa musiikin hyvinvointivaikutuksia tarkastellaan laajasta ekologisesta näkökulmasta.
DeNoran mukaan musiikki on esteettinen materiaali, joka on sidoksissa tilanteeseen, fyysiseen ympäristöön ja vuorovaikutukseen – mitä me teemme musiikin kanssa. DeNoran ekologinen näkökulma selittää kuinka tarjouma (affordanssi) on kietoutunut musiikin materian, sekä käytänteiden ja suhteiden verkostoon. Musiikki, oppiminen ja kokemus ovat jatkuvaa käynnissä olevaa sosiaalista muuttumista vuorovaikutusverkostossa, jossa ihmisen yksilöllinen historia, aiemmat kokemukset, tiedot ja taidot, ympäristö ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa vaikuttaen toisiinsa. Musiikin tarjouma on yksilöllistä, eli eri ihmisille se tarjoaa erilaisia vaikutuksia, kokemuksia ja mahdollisuuksia
Tutkimuksessa kuvaan, miten kuoroimprovisaatio perustui vastavuoroiseen yhteistyöhön ja jaettuun vastuuseen hyväksyvästä ilmapiiristä, jossa voi vapautua kokeilemaan ja irtautumaan perinteisistä äänenkäytön ja musisoinnin malleista. Toiminta rakentuu yhdessä luotuun turvalliseen tilaan, jossa on mahdollista irrottautua omasta arjen vastuusta, kohdata epäonnistumisen pelko ja leikitellä oman instrumenttinsa, äänen, kanssa. Osallistujien aiempi musiikillinen koulutus vaihteli vähäisestä aina ammattilaiseen asti. Musiikillinen improvisointi saattoi näin joillekin rakentaa luottamusta omaan musikaalisuuteen sytyttäen inspiraation sekä uskalluksen musiikin harrastamiseen. Toisille se mahdollisti haastavien stemmojen tai laulutekniikan omaehtoista harjoittamista.
Osallistujien mukaan ryhmän hyväksyvä suhtautuminen kaikenlaisiin ääniin ja liikkeeseen, sekä vastavuoroinen tuki ryhmän muilta jäseniltä auttoivat vapautumaan opituista malleista ja ideaaleista, jotka aiheuttivat epävarmuutta ja negatiivisen ajattelun kierrettä. Osallistujat kertoivat suhtautumisensa äänenkäyttöön ja musiikkiin muuttuneen avarammaksi, hyväksyvämmäksi ja erilaisuutta arvostavaksi, ”ruma on kaunista ja päinvastoin[v]”. Improvisoidessa he kokivat jakavansa vastuun musiikista yhdessä, jolloin paineet yksilöllisestä suorittamisesta vähenivät ja prosessin koettu laatu oli itse lopputulos. He kertoivat myös sosiaalisen toimijuuden vahvistumisesta niin työ- kuin perhe-elämässä.
Tutkimukseni mukaan improvisoinnille ja oppimiselle olennainen epämukavuuden ja virheiden pelon kohtaaminen on mahdollista silloin kun ryhmä toimii vastavuoroisesti toisiaan tukien. Oppimiskäsitysten muuttuessa yhä enemmän sosiaalista vuorovaikutusta korostaviksi, on myös musiikinopetuksessa kiinnitettävä huomiota turvallisen oppimisympäristön luomiseen osallistujan näkökulmasta, eli hyväksyvään vuorovaikutukseen ryhmän kesken, kaikenlaisten äänien sallimiseen musiikillisesta osaamisesta riippumatta, leikilliseen ilmapiiriin, sekä reflektiivisten keskustelujen mahdollistamiseen. Kun musiikki käsitetään sosiaalisena prosessina, muutoksena ja toimintana, joka on aina suhteessa aiempiin kokemuksiin, sosiaalisen tilanteeseen ja ympäristöön, voidaan myös musiikkikasvatuksessa alkaa ymmärtää sen laajoja hyvinvointivaikutuksia – niin myönteisiä kuin kielteisiä.
Eeva Siljamäki (1976) on Musiikin maisteri, pedagogi ja äänityöläinen. Hän viimeistelee improvisaatioon ja taiteen soveltavaan käyttöön keskittyvää väitöstyötään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian koordinoimassa ja Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmasta rahoitetussa ArtsEqual-hankkeessa (hankenumero 293199) tutkimuskeskus Ceradan tohtorikoulutettavana.
[i] Partti, H. (2016). Muuttuva muusikkous koulun musiikinopetuksessa. Musiikkikasvatus, 19 (1), 8–28.
[ii] Siljamäki, E., & Kanellopoulos, P. A. (2019). Mapping visions of improvisation pedagogy in music education research. Research Studies in Music Education. https://doi.org/10.1177/1321103X19843003
[iii] Johnstone, K. (1979). Impro – Improvisoinnista iloa elämään ja esiintymiseen. Helsinki: Helsinki University Press.
[iv] DeNora T (2007). Interlude: Two or more forms of music. In Bresler L (Ed.) International Handbook of Research in Arts Education (pp. 799-802). Dordrecht: Springer. DeNora T. (2013). Music asylums: wellbeing through music in everyday life. Farnham, UK: Ashgate.
[v] Ote tutkimushaastattelusta, Essa