Julkaistu 25.2.2021
Tiedätkö sen tunteen, kun on juuri saapunut uuteen paikkaan -ehkäpä uuteen maahan tai kaupunkiin? Uudessa ympäristössä kaikki aistit ovat avoinna havainnoimaan sen tuoksuja, ruokien makuja, ympäristön ääniä ja ihmisten tapoja. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin näihin asioihin lakkaa kiinnittämästä huomiota. Uuden ympäristön arkipäiväistyttyä, jää jatkuva havainnointi pois ja pikkuhiljaa sopeudumme ympäristön tapoihin olla ja elää.
Omaan väitöskirjaani liittyvä tutkimusprosessi alkoi vuonna 2013, jolloin matkustin Nepaliin ensimmäistä kertaa osana suomalaisten musiikkikasvattajien ja tutkijoiden ryhmää. Ensimmäistä vierailua värittivät yllä kuvatut kokemukset, ja pystyn yhä palauttamaan mieleeni kokonaisvaltaiset ja moniaistiset havainnot eksoottisesta uudesta ympäristöstä Kathmandussa. Matkamme taustalla oli Nepalissa vuonna 2010 laadittu uusi valtakunnallinen opetussuunnitelma, jossa määriteltiin, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus musiikin opetukseen. Opetussuunnitelman linjauksesta seurasi kysymys musiikin opettajien koulutuksen järjestämisestä. Koulutuksen suuntaviivoja suunnittelemaan kutsuttiin mukaan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmän opettajia ja tutkijoita. Tästä yhteistyöstä muotoutui sittemmin osa laajempaa tutkimushanketta Globaaleja visioita verkostoitumalla, jonka yhtenä osana toteutin oman väitöstutkimukseni. Lähtökohtana hankkeelle oli yhteisen oppimisen periaate, jossa koulutusviennin sijaan pyrkimyksenä oli mahdollistaa kollaboratiivinen tila, jossa kaikki osallistujat – niin nepalilaiset kuin suomalaisetkin – pyrkivät laajempaan koulutuskäytänteiden, koulutusta ohjaavien arvojen ja oman toimintansa kriittiseen tarkasteluun. Ennakko-oletuksena oli, että uusi toimintaympäristö ja erilaisista kulttuurisista ja koulutuksellisista taustoista tulevien musiikkikasvattajien yhteistyö toimii katalysaattorina tuttujen tapojen uudelleen tarkastelulle ja tuottaa kenties uudenlaisia näkökulmia musiikin koulutukseen myös globaalilla tasolla. Toisin sanoen, kulttuurienvälisen yhteistyön ajateltiin tarjoavan myös meille suomalaisille mahdollisuuden tarkastella omia tuttuja toimintaympäristöjämme ja -tapojamme kokonaisvaltaisesti, uuteen paikkaan saapuvan ensikertalaisen silmin.
Vuosina 2013–2019 vietin Kathmandussa lyhyempiä ja pidempiä jaksoja työskennellen yhdessä paikallisten musiikkikasvattajien kanssa. Työskentely-ympäristönä oli yksityinen musiikkikoulu Nepal Music Center (NMC), joka on tehnyt maassa aktiivisesti musiikin opetuksen kehittämistyössä paikallisen opetusministeriön kanssa. Nepalilaiset musiikkikasvattajat vierailivat useaan otteeseen myös Suomessa, tapasimme useaan otteeseen maailmalla erilaisissa konferensseissa ja yhteydenpitomme oli tiivistä myös sähköisten viestimien kautta. Noiden vuosien aikana neljä NMC:n opettajaa suoritti 60 opintopisteen laajuiset Opettajan pedagogiset opinnot, loimme yhdessä NMC:hen kolmivuotisen pedagogisia opintoja sisältävän musiikin koulutusohjelman ammattilaisuudesta haaveileville nuorille, opiskelimme yhdessä, kirjoitimme opetussuunnitelmatekstejä, esseitä, konferenssiesitelmiä ja julkaisuja sekä myös musisoimme ja esiinnyimme yhdessä niin Nepalissa kuin Suomessakin. Tästä intensiivisestä ja vuosia kestäneestä työskentelystä syntyi oma väitöstutkimukseni, jossa tarkastelin yhteiseen oppimiseen perustuvaa kansainvälistä koulutusyhteistyötä musiikkikasvattajien ammatillisen kehittymisen näkökulmasta, musiikin opettamisen institutionaalisten käytänteiden kehittämisen näkökulmasta sekä musiikkikasvatuksen tutkimuksen näkökulmasta.
Tarkastellessani musiikin opettajan ammatillisen kehittymisen näkökulmia, lähtökohtana oli, että musiikin opettamisen ammattilaisuuteen liittyy kiinteästi pitkä historiamme musiikin parissa. Useimmat meistä ovat aloittaneet “valmentautumisen” urallemme jo lapsuudessa: Olemme osallistuneet ehkäpä musiikkileikkikouluun, harrastuskerhotoimintaan, kuoroon tai käyneet soittotunneilla tai musiikkileireillä. Tai olemme vaikkapa omaksuneet kuulonvaraisesti oman yhteisömme musiikin tyylipiirteet ja käytänteet, kuten tavallista on vaikkapa Nepalin kontekstissa. Olemme kasvaneet sisään musiikin opettamisen kulttuuriin ja oppineet jo lapsesta asti, minkälaisissa ympäristöissä musiikkia opiskellaan ja miten tiettyä musiikillista materiaalia yleensä opetetaan. Omien kokemustemme kautta opimme myös asioita, joita harvemmin sanallistetaan huomioiksi, saati ajatellaan oppimiseksi: Onko musiikin opettaja yleensä mies/nainen/tummaihoinen/valkoihoinen? Onko opettaja arvostettu yhteisönsä ammattilainen? Millä tavoin opettaja rakentaa vuorovaikutusta?
Suomalais-nepalilainen interkulttuurinen työskentely-ympäristö pakotti meidät tarkastelemaan omaa koulutuksellista historiaamme, omaa rooliamme työyhteisöissämme sekä kyseenalaistamaan monia aiemmin itsestäänselvyytenä pitämiämme asioita liittyen musiikin opetukseen. Peilaamalla omia toimintatapojamme toiseen, jouduimme tarkastelemaan omia käytänteitämme kriittisesti sekä altistamaan näkemyksemme toisenlaisille kokemuksille ja tavoille. Tämänkaltainen oppimisprosessi nostattaa väistämättä pintaan laajan kirjon tunteita, haastaviakin. Keskeiseksi tutkimuksen havainnoksi nousikin tarve tukea opettajia ammatillisen kehittymisen prosesseissa ei vain tiedollisesti tai taidollisesti, vaan myös emotionaalisesti. Vahvimpana emotionaalisen turbulenssin yli kantavana voimana näyttäytyi tutkimuksessani työyhteisön tuki ja kollegiaalinen jakaminen.
Tutkimuksessani musiikin opettamisen ympäristöjä, eli institutionaalisia käytänteitä tarkastellessa keskeiseksi teemaksi nousi tarve kehittää toimintaympäristöjä yhteisen oppimisen mahdollistaviksi innovatiivisiksi yhteisöiksi. Maailma ja yhteiskunta ympärillämme muuttuu nopeaan tahtiin, mutta muutoksen keskellä musiikin opetuksen käytänteet, rakenteet ja toimintatavat ovat kuitenkin pysyneet hämmästyttävän samankaltaisina kuin menneinä vuosikymmeninä. Oppimisympäristöjen kehittäminen vaatii kaikkien toimijoiden yhteistä oppimista, ja kenties myös ajattelun muutosta. Kuten yllä todettiin, muutokseen liittyy kuitenkin usein ennen kaikkea emotionaalisen tason haasteita. Keskeistä onkin, kuinka pystymme tukemaan toinen toisiamme muutoksen tuoman epävarmuuden ja epämukavuuden sietämisessä ja kääntämään sen yhteiseksi voimavaraksi.
Tärkeä johtopäätös tutkimuksessani oli, että opettajia tulisi tukea vahvistamaan asemaansa aktiivisina koulutuksen kehittäjinä. Tässä instituutioiden käytänteillä on merkittävä rooli. Tukevatko institutionaaliset käytänteet kollegiaalista jakamista? Millä tavoin opettajia tuetaan ja kannustetaan elinikäiseen oppimiseen? Minkälaiset käytänteet mahdollistavat arvoihin ja etiikkaan liittyvän yhteisen pohdinnan? Jos musiikin opettajien ajateltaisiin ennen kaikkea olevan ammattilaisia, jotka kykenevät myös tuottamaan tietoa ja osaamista laajemmin kuin vain musiikillisen materiaalin tai instrumentin hallinnan alueilla, miltä työympäristömme näyttäisi? Musiikkikasvattajien laaja-alaisen osaamisen tunnistaminen ja vahvistaminen olisi yksi tapa uudenlaiseen asiantuntijuuteen perustuvan musiikkikasvatuksen suuntaviivoja hahmoteltaessa. Tulevaisuuden kannalta tämä perspektiivin muutos saattaa myös olla ratkaisevaa koko musiikin koulutusalan tulevaisuuden kannalta ei vain Suomessa tai Nepalissa, vaan globaalisti.
Musiikkikasvatuksen tutkimuksessa painopiste on ollut ja on edelleen vahvasti länsimaisessa tiedontuottamisessa. Omassa tutkimuksessani pyrin siihen, että nepalilaiset musiikkikasvattajat osallistuivat tutkimusprosessiin tasavertaisina toimijoina eivätkä tutkimuksen kohteina. Kun yhteiskuntamme länsimaissa muuttuvat kiihtyvään tahtiin monimuotoisemmiksi, olisi tärkeää, että tutkimustieto tarjoaisi ymmärrystä erilaisista musiikin opettamisen käytänteistä ja arvoista niiden takana. Sitoutuminen demokraattisempaan ja globaalisti tasapainoisempaan tutkimustiedon tuottamiseen saattaisi siis olla yksi tapa, jolla pystyisimme laajentamaan osaamistamme ja päivittämään käytänteitämme globalisoituvan maailman ja monimuotoistuvien yhteiskuntien näkökulmasta. Kenties moniäänisempi tutkimustieto voisi auttaa meitä huomioimaan paremmin erilaisia musiikin koulutukseen liittyviä valtarakenteita sekä tukea musiikin koulutuksen kehittämistyötä inklusiivisempaan suuntaan.
Palatakseni vielä alussa kuvattuun kokemukseen, haluaisin haastaa teidät, lukijat, pieneen harjoitukseen. Mitäpä jos seuraavan kerran työpaikalle mennessänne, katselisitte sitä uuteen paikkaan saapuvan ensikertalaisen silmin. Mitä siellä tapahtuu? Mitä siellä ei tapahdu? Miksi siellä toimitaan niin kuin toimitaan? Minkälaisia tapoja toimia et näe? Minkälaista musiikkia kuulet? Minkälaista musiikkia et kuule? Minkä näköisiä ihmisiä ympäristössä on? Minkä näköisiä ihmisiä et näe? Tutkija Gert Biestan (2017) ajatuksia mukaillen, meillä on loputtomasti mahdollisuuksia oppimiseen ja omien ajatustemme ja käytänteidemme haastamiseen, mikäli vain avaamme mahdollisuuden dialogiin ympäröivän maailman kanssa. Tätä varten ei tarvitse kuitenkaan matkustaa maailman toiselle laidalle. Saattaa riittää, että avaa keskustelun vaikkapa niiden ihan lähimpien kollegoiden kanssa ja kuuntelee uteliaan kiinnostunein korvin.
Yhteisiä inspiroivia kollegiaalisia keskusteluja toivottaen,
Vilma Timonen
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin lehtori, tutkija
Väitöstyöni Co-constructing globalizing music education through an intercultural professional learning community – A critical participatory action research in Nepal on luettavissa täältä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-171-3
Vilman lukusuosituksia:
Angelo, E. (2016). Music educators’ expertise and mandate: Who decides, based on what? Action, Criticism, and Theory for Music Education, 15(2), 178–203.
Appadurai, A. (2013). The Future as Cultural Fact. London, New York: Verso.
Autio, K., Juote-Pesonen, M., Mannila, M., & Tuomola T. (2013). Osaamisen kehittämistä hautomoissa. In A. Rouhelo and H. Trapp (Eds.), Tulevaisuuden asiantuntijuutta rakentamassa. Future Experts -hanke (pp. 52-70). Turku: University of Turku, Finland.
Biesta, G. (2010). Good education in an age of measurement. Ethics, Politics, Democracy. New York: Routledge.
Biesta, G. (2017). Letting art teach. Arnhem: Artez Academia.
Bowman, W. (2012). Music’s place in education. In G. McPherson and G. Welch (Eds.), The Oxford Handbook of Music Education (pp. 21-39). New York: Oxford University Press.
Gaunt, H., & Westerlund, H. (Eds.). (2013). Collaborative learning in higher music education. Surrey: Ashgate.