Miten sanoittaa musiikkikasvatusta?

Sanoilla on valtaa. Sanoilla ja käytännöillä ohjataan ihmisten toimintaa ja ajattelua. Ei siis ole yhdentekevää, miten kasvatuksen, koulun ja musiikkikasvatuksen käytäntöjä artikuloidaan koulutuspoliittisessa ja akateemisessa keskustelussa. Miten itse puhumme ja luomme ymmärrystä musiikkikasvatuksesta alan sisällä?

Väitöskirjani Musiikkikasvatus ja markkinahallinta rankasti yksinkertaistettu johtopäätös on, että musiikkikasvatus jää koulutuspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa katveeseen. Koulutuspolitiikan tiedon tuottamisen, identiteetin muotoutumisen ja mittaamisen ehdot tunnistavat huonosti musiikillisen toiminnan ja musiikkikasvatuksen merkityksiä. Siksi on tarpeellista pohtia, miten musiikkikasvatusta sanoitetaan osana yhteiskunnallista keskustelua ja miten keskustelut muovaavat itseymmärrystämme musiikkikasvattajina.

Koulutuspoliittisessa keskustelussa yleissivistävän koulun kasvatuksen tavoitteiden, käytäntöjen ja tulosten määrittyminen perustuu ensisijaisesti työelämävalmiuksien, kilpailukyvyn ja taloudellisen toimeliaisuuden näkökulmiin. Silloin epäilemättä kasvatustyön tekijöiden valtavirran tärkeinä pitämät mutta vaikeammin mitattavat päämäärät täyteen ihmisyyteen kasvaminen, vuorovaikutustaidot, voimaannuttavat onnistumisen kokemukset ja yhteistoimintavalmiudet vähemmälle huomiolle. Kysymys on vallan mekanismeista, joita tarkastelemalla on mahdollista tehdä näkyväksi niitä kipupisteitä, joita musiikkikasvatuksen toimijoiden puheissa näyttäisi esiintyneen musiikkikasvatuksen tilasta käytävissä keskusteluissa.

Yhtäältä meidän on musiikkikasvattajina pyrittävä vahvemmin sanoittamaan musiikkikasvatusta tavoilla, jotka tekisivät kirkkaammin näkyviksi sen oleellisimmat merkitykset. Mikä sitten on kaikkein merkityksellisintä? Itse olen pyrkinyt hahmottelemaan näitä merkityksiä niin kokeilemalla, havainnoimalla ja reflektoimalla omaa työtäni musiikinopettajana kuin teoreettisemmin tutkimuksen avulla. 

Joitakin keskeisimpiä musiikkikasvatuksen piirteitä. Musiikin opiskelu kehittää yhdessä toimimista, luovaa ongelmanratkaisukykyä ja vuorovaikutustaitoja. Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä taitoja työelämässä. Laadukas musiikkikasvatus, joka perustuu musiikilliseen toimintaan ja tarjoaa sopivan tasoisia haasteita, vahvistaa pystyvyyden ja toimijuuden kokemusta. Musiikillisessa toiminnassa syntyvät merkitykselliset kokemukset hitsaavat ihmisiä yhteen, kehittävät kuvittelukykyä ja antavat yksilölle rakennusaineita minuuden muotoutumiseen. Musiikissa tulemme työstäneeksi sellaisia inhimillisiä kykyjä, joita tarvitaan alati kompleksisemmassa maailmassa. Näiden tärkeiden näkökulmien lisäksi se on valtavan hauskaa, mukavaa ja nautinnollista.

Musiikki ei ole irrallinen omalakinen saarekkeensa yhteiskunnassa, jossa voimme köllötellä turvallisesti ja tyytyväisenä omassa musakuplassamme. Musiikin opiskelun käytännöt kytkeytyvät vahvasti osaksi ihmisten elämismaailmaa ja yhteiskuntaa. Meidän on syytä yrittää artikuloida myös, millä tavoin musiikin opiskelu tukee niin työelämävalmiuksien kuin vaikkapa oppimaan oppimisen kehittymistä. On kuitenkin syytä olla varovainen vetämästä liian suoraviivaisia yhteyksiä. Esimerkiksi varsin usein esitetty väittämä musiikin harrastamisen ja matemaattisen osaamisen välillä on paljon kompleksisempi kuin, mitä keskusteluissa toisinaan esitetään. Joka tapauksessa musiikin tekeminen aktivoi aivoja erittäin monipuolisesti, harjaannuttaa keskittymiskykyä ja sinnikkyyttä sekä tarjoaa ainakin optimaalisimmillaan kokemuksia flow-tilaisesta toiminnasta. Mikä merkitys tällä aivotoimintojen, kognitiivisten kykyjen tai koukuttavien kokemusten vahvistumisella on?

Toiminnallisen musiikin opetuksen lähtökohdat istuvat hyvin ja monipuolisesti niin kutsuttujen 2000-luvun taitojen tavoittelemiseen. Nämä taidot eivät ole millään muotoa tyhjentävä kuvaus kaikesta oppimisen ja kasvatuksen kannalta oleellisesta eivätkä ne sellaisenaan riitä kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen perustaksi. Niiden vaikutus niin opetussuunnitelma-, koulureformi- kuin tulevaisuuskeskusteluun on ollut kuitenkin merkittävä. Näitä taitoja ovat tiivistäen ja hieman kootusti kriittinen ajattelu ja ongelmaratkaisutaidot, luovuus, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, monilukutaito, aloitekyky, joustavuus sekä kulttuurinen osaaminen. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ne on jäsennetty osaksi perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmaa laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin, jotka on vielä jalkautettu osaksi kaikkien oppiaineiden tavoitteita.

Itse koen kuitenkin, että edellä kuvattujen taitojen kehittyminen on pikemminkin musiikin opiskelun sivutuote kuin itsetarkoituksellisesti toiminnan keskiössä. Minun ei tarvitse tinkiä musiikin omista lähtökohdista, sisällöistä ja tavoitteistani harjoittaessani näitä taitoja. Opiskelu ilman sisältötietoa, tässä tapauksessa musiikillista sisältöä, jää hajanaiseksi ja irralliseksi. 

Oman kokemukseni perusteella paljon mielekkäämpi tapa oppia näitä taitoja on keskittyä varsinaiseen musiikilliseen toimintaan. Oppimisen irrottaminen kontekstistaan ja tieteenalan tietoperustasta on nähdäkseni ongelmallinen, koska se hämärtää oppimisprosessin ja kasvatussuhteen sidoksia oppilaan ja opettajan välisen suhteen, tiedonalan ajattelutapojen sekä koulun reunaehtojen välillä.

Musiikki istuu suhteellisen väkivallattomasti talouskasvua, kilpailukykyä ja työelämää korostavaan koulutusdiskurssiin. Tarkasteluhorisontti jää kuitenkin kapeaksi. Huomion kiinnittäminen välineellistävien päämäärien sijaan musiikillisen toiminnan yksilön minuutta rakentavaan näkökulmaan on nähdäkseni musiikkikasvatuskeskustelun kannalta hedelmällisempi ja monitahoisempi perspektiivi. 

Musiikillinen yhteistoiminta vahvistaa oppilaan toimijuutta ja luo edellytyksiä merkityksellisiin kokemuksiin. Minuuden muotoutuminen on luonteeltaan enemmän dialoginen kuin yksilön itsensä määrittämä. Yhteiset kokemuksen muovaavat minuutta. Inhimilliset perustarpeet tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja saada tunnustusta ovat minuuden muotoutumisen kannalta keskeisessä asemassa myös musiikkikasvatuksessa. Musiikillinen toiminta on aina jollain tasolla luovaa. Kuvittelukyky, leikki ja mielikuvitus kehittävät myös kykyä testata itselle vierasta ja tuntematonta. Näin kuvittelukyvyn kehittäminen kytkeytyy osaksi demokraattisen elämäntavan ja kompleksisessa maailmassa olemisen opettelua. Kyky empatiaan ja samaistua toiseuteen tulee haastetuksi nykykulttuurissa. Musiikissa näitä kykyjä voidaan harjoitella kuuntelemalla, musisoimalla kuin säveltämällä. Monipuolinen musiikkikasvatus voi olla myös demokratiakasvatusta.

Musiikkikasvatuksen tutkimus on yksi diskursiivinen kenttä, jossa musiikkikasvatusta sanoitetaan. Lisäksi aihetta on tarpeen pitää esillä julkisessa keskustelussa ja koulutuspoliittisissa debateissa. Itsensä altistaminen dialogille toisin ajattelevien kanssa kehittää myös omaa ajattelua. Keskustelu jatkukoon mahdollisimman dialogisena, rikkaana ja monipuolisena.

FT, Timo Kovanen
Oulun normaalikoulu

FT, Timo Kovanen, Oulun normaalikoulu

Lisätietoja:
Linkki väitöstiedotteeseen: 31.8.2019: Laadukas musiikkikasvatus luo edellytykset talouskasvulle (Kovanen)
Linkki tutkimukseen: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7818-1