Julkaistu 5.6.2020
Kissanpäivät ovat Suomen musiikkikasvatuksen opiskelijoiden yhteistyössä järjestämä verkostoitumistapahtuma. Ensimmäiset Kissanpäivät juontavat juurensa jo kymmenien vuosien takaa, mutta ne ovat vasta viime vuosina vakiintuneet musiikkikasvatusten ainejärjestöjen toimintasuunnitelmiin. Nimi Kissanpäivät tulee siitä, että eri kaupunkien opiskelijat ovat halunneet niin sanotusti ”nostaa kissan pöydälle” koulutuksen eriarvoisuuksien takia ja herättää keskustelua aiheesta. Muutamien Kissanpäivien jälkeen hyvin aloitettu perinne kuitenkin jäi melkein kymmeneksi vuodeksi, kunnes se polkaistiin uudestaan käyntiin vuoden 2017 syksyn Kissanpäivillä Jyväskylässä. Miksi opiskelijat sitten oikein ovat halunneet herättää melkein kymmenen vuotta uinuneen perinteen uudestaan eloon?
Kissanpäivät koostuvat erilaisista työpajoista, jotka järjestetään yhteistyössä opiskelijoiden ja yliopiston opettajien kanssa. Työpajojen aiheina ovat perinteisesti esimerkiksi erilaisia rytmiikkaan, ilmaisutaitoon, yhteissoittoon sekä musiikkiteknologiaan liittyviä teemoja, jotka ovat musiikkikasvattajalle hyödyllisiä ja tärkeitä taitoja. Kissanpäivillä myös keskustellaan tärkeistä koulutuspoliittisista musiikkikasvattajiin liittyvistä asioista, sekä kaupunkien välisistä koulutuseroista. Tämän tyyppistä keskustelua saattaa syntyä myös spontaanisti opiskelijoiden tutustuessa toisiinsa, kun verrataan eri kaupunkien opintojen sisältöjä sekä tutkintokokonaisuuksia. Työpajojen sekä koulutuspoliittisen keskustelun lisäksi Kissanpäivät tarjoavat myös vapaata ja rentoa yhdessäoloa livemusiikin kera.
Kun Kissanpäiviä lähdettiin suunnittelemaan, tavoitteenamme oli alusta saakka luoda yhteisö Suomen musiikkikasvatuksen opiskelijoille, joka helpottaisi mahdollisesti työelämään siirtymistä sekä auttaisi verkostoitumaan helpommin maan muiden musiikinopettajien kanssa. Verkosto ja sitä kautta saatava muiden musiikkikasvattajien tuki on ensiarvoisen tärkeää, sillä olemme kohtuullisen pieni ammattikunta. Toiveenamme on, että Kissanpäivät vakiintuvat Mukavan, Maineen ja Pedaalin opiskelijoiden keskuudessa niin, että ne jatkuvat vielä pitkään tulevaisuudessakin ja tämän vuoksi Kissanpäivät ovatkin lisätty jokaisen ainejärjestön vuosittaiseen toimintasuunnitelmaan pysyvästi.
Olemme luoneet hyvän pohjan tulevaisuuden toimijoille, ja aktiiviset hallitustoimijat ovatkin olleet avainasemassa tämän perinteen herättelyssä ja jatkuvuuden ylläpitämisessä. Kissanpäivät ovat yhdessä kaikkien ainejärjestöjen kesken suunniteltu ja luotu tapahtumakonsepti ja toivomme, että perinne jatkuu vielä vuosienkin päästä. Keskinäinen yhteistyömme on tärkeää, jotta koko Suomen kattava musiikkikasvattajien, sekä kentällä olevien että opiskelijoiden, verkosto vahvistuu ja pysyy yllä. Facebookissa oleva yhteisö ”Mitä tehdä musatunnilla?” onkin hyvä kanava näiden verkostojen ylläpitämiseen, ja sen kautta voimme saada jatkossakin toisiltamme ammatillisia neuvoja ja vertaistukea tulevaisuuden työelämän haasteissa. Myös Kissanpäivillä toteutettavat workshopit ovat oiva paikka jakaa juuri näitä työelämän toimivia ja käytännöllisiä vinkkejä ja neuvoja toisillemme.
Kissanpäivistä on tullut paljon positiivista palautetta ja tapahtumaa pidetäänkin opiskelijoiden keskuudessa tärkeänä ja yhtenä vuoden kohokohtana. Kissanpäivät ovat tapahtuma, jota luodaan ja suunnitellaan läpi vuoden kaikkien muiden tapahtumien ohella, ja olemme ottaneet kaiken rakentavan kritiikin huomioon niin, että kehitämme tapahtumaa jatkuvasti opiskelijoiden toiveiden mukaan paremmaksi ja toimivammaksi kokonaisuudeksi. Kissanpäivät ovat tuoneet koulutuspoliittisen keskustelun hyvin tärkeäksi myös niille opiskelijoille, jotka eivät ole aktiivisesti mukana hallitustoiminnassa. Kissanpäivät antavatkin mahdollisuuden eri kaupunkien musiikkikasvattajille keskustella omista koulutukseen liittyvistä epäkohdista, ja näin tuoda koulutuspoliittista keskustelua lähemmäs opiskelijoiden arkea.
Kissanpäivien tärkeimpinä teemoina on yhteisöllisyys ja verkostoituminen, minkä vuoksi ainejärjestöt ovatkin halunneet pitää tapahtuman maksuttomana jäsenilleen. Ainoastaan matkat ja majoitus on jäänyt muista kaupungeista saapuvien osallistujien maksettavaksi, mutta ainejärjestöt etsivätkin aktiivisesti tapahtumalle sponsoreita sekä erilaisia tarjouksia majoituksista, jotta tapahtumaan saapuminen olisi entistä edullisempaa opiskelijoille.
Kissanpäivillä opiskelijat ovat luoneet pysyviä ja hyviä ystävyyssuhteita kilometreistä huolimatta, ja nämä ihmissuhteet pitävätkin perinnettä hienosti yllä kaiken ainejärjestöjen toiminnan rinnalla. Kissanpäivillä eri yliopistojen musiikkikasvattajien välinen yhteistyö antaa äärettömät mahdollisuudet oman musiikinopetuksen kehittämiseen, sekä luo musiikinopettajien yhteisöön paljon lämmintä ilmapiiriä ja turvallisuutta.
Tiia Karhu, Oulu/Mukava ry
Aino Tikkanen ja Aapo Wikstén, Helsinki/Maine ry
Väinö Huhtanen, Jyväskylä/Pedaali ry