Kun ukrainalaispakolaisia alkoi tulla kevään mittaan Suomeen, päätin, että kannan oman osani kekoon Suomessa asuvien ukrainalaisten hyväksi. Musiikkikasvattaja kun olen, ehdotin Seinäjoen kansalaisopistolle, että pidän kevään aikana kotikaupungissani Seinäjoella asuville ukrainalaisnuorille lyhytkurssin musiikista, ja että ”apuopeiksi” tulee omia oppilaitani Nurmon yläasteelta. Kansalaisopisto näytti vihreää valoa, niinpä tätä 9 x 45 minuutin pituista ”Iloa musiikista” -työpaja tarjottiin ukrainalaisnuorille ilmaiseksi.
Ongelmana oli kurssia käynnistäessämme se, ettemme saaneet kontaktia Seinäjoella asuviin ukrainalaisnuoriin. Varsinaista vastaanottokeskusta ei Seinäjoelle saapuneille ukrainalaisille ole, vaan ukrainalaisperheet saapuivat Seinäjoelle eri aikoina ja perheet asuvat siellä täällä ympäri kaupunkia. Lopulta, kuukauden etsikkoajan jälkeen, saimme yhteyden nuoriin heidän koulunsa, Seinäjoen Lyseon kautta. Kävin puhumassa noille 12-15 -vuotiaille nuorille erään koulupäivän aikana. Noin 30 nuoresta puolet, 15 nuorta, ilmoittautui mukaan kurssille. Omia oppilaitani, joista valtaosa oli seiskaluokkalaisia, ilmoittautui mukaan 12.
Koko kurssi järjestettiin tiivistetysti toukokuun aikana. Kysyin kurssin alussa ukrainalaisnuorilta, mitä musiikin osa-aluetta he haluaisivat oppia. Vastaus oli täysin yksimielinen: soittamista, ja nimenomaan bändisoittimia, erityisesti rumpuja ja kitaraa. Ukulele, sähköbasso tai kosketinsoittimet eivät heitä niinkään kiinnostaneet. Kehorytmit, erilaiset rytmiharjoitukset ja musiikilliset draamaleikit kiinnostivat heitä, ”koska Ukrainassa emme tee musiikintunneilla mitään sellaista”. Kun kysyin, haluaisivatko he myös laulaa, oli heidän vastauksensa niin ikään yksimielinen: Ukrainassa lauletaan musiikintunneilla tosi paljon – ja lähinnä ukrainalaisia kansanlauluja -, joten kiinnostusta laulamiseen ei ollut. Yhteen poikkeukseen he suostuivat, mutta eivät mitenkään riemusta kiljuen: John Lennonin Imagine -laulun yhden säkeistön ja yhden kertosäkeen laulamiseen, jonka videoisimme neljättä Imagine World Tour -videotani varten.
MUSIIKINOPETUS UKRAINASSA
Nuoret kertoivat, että Ukrainassa koulunkäynti aloitetaan 6-7 -vuotiaana. Musiikkia opetetaan vain ensimmäisen kuuden kouluvuoden aikana. 1.-4. luokalla on kaksi 45-minuuttista musiikintuntia viikossa, 5.-6. luokilla vain yksi 45-minuuttinen musiikintunti. Tämän jälkeen – eli peruskoulun kolmen viimeisen vuoden aikana – ei musiikkia siis opeteta koulussa lainkaan. Musiikintunneilla opiskellaan säveltäjien ja muiden merkittävien muusikoiden elämänkertoja ja tutustutaan musiikin eri genreihin, ja opituista asioista pidetään myös kokeita.
Musiikintunneilla myös opetellaan ukrainalaisten kansanlaulujen lyriikoita. Kansanlauluja lauletaan musiikintunneilla tosi paljon – haastattelemieni ukrainalaisnuorten mukaan kyllästymiseen asti. Nuoret kertoivat kuitenkin yleisesti ottaen pitävänsä musiikintunneista, sillä musiikki on oppiaineena rentouttava monen vaikeamman oppiaineen vastapainona.
Soittimia ei ukrainalaiskouluissa yleensä ole, joten suurin osa oppilaista ei opi soittamaan mitään soitinta, ellei käy soittotunnilla yksityisessä musiikkioppilaitoksessa. Koulujen ulkopuoliset musiikkioppilaitokset ja musiikkiklubit ovat erittäin suosittuja nuorten keskuudessa. Musiikkiklubeissa annetaan opetusta myös kevyen musiikin genrejen ja bändisoittimien osalta.
Etäopetusta ei sodan aikana ole pystytty Ukrainassa järjestämään, koska niin moni ukrainalaisnuori on joutunut piileksimään pommisuojissa, joissa ei ole internet-yhteyttä.
Nuoret kertoivat, että Ukrainassa nuoret kuuntelevansa enimmäkseen samoja bändejä, artisteja ja genrejä kuin suomalaiset nuoret kuuntelevat, mutta suosittuja ovat myös ukrainalaisartistit. Suosituimpia ukrainalaisryhmiä ovat tänä keväänä Euroviisuissa Ukrainaa edustanut Kalush sekä Oкеан Ельзи, The Hardkiss, Бумбокс, KAZKA ja Антитела. Suomessa moni nuorista on ihastunut esim. The Rasmuksen, JVG:n, Sunrise Avenuen ja Nightwishin musiikkiin.
ILOA MUSIIKISTA -TYÖPAJAT
Työpajojen perusteella näytti siltä, että moni ukrainalaisnuorista ei ollut vielä toukokuuhun
mennessä päässyt kiinni säännölliseen elämänrytmiin. Tämä oli erittäin ymmärrettävää, sillä nämä todella kovia kokeneet nuoret olivat saapuneet Suomeen aivan eri aikoina, osa vasta aivan vähän aikaa sitten. Työpajoissa meininki olikin välillä sekavaa ja hajanaista; joinain kertoina paikalla oli 15 nuorta, joskus vain 6, useimmiten kymmenkunta. Nuoria tuli ja meni, joten yhtenäistä oppimistulosta oli aika lailla mahdoton saavuttaa. Keskittyminen ei vaikuttanut suurimmalla osalla olevan kovin syvää – toki muuta ei voi olettaakaan, kun nuorilla on taustalla niin rankka lähimenneisyys. Onneksi kurssin tarkoitus olikin ennen kaikkea antaa nuorille hengähdystauko ahdistavista ajatuksista ja uuden elämäntilanteen haasteista.
Kitaransoitossa yhteistyö nurmolais- ja ukrainalaisnuorten välillä toimi mainiosti; jokaisella ukrainalaisella oli oma suominuori näyttämässä sointuotteita ja sormituksia. Suurin osa nuorista oppikin soittamaan kolme sointua (E, A, D) ainakin auttavasti, muutama nuorista jo todella sujuvasti – toki saman tyyppistä hajontaa oppimisessa on suomalaisillakin nuorilla. Oppimishalua oli roppakaupalla, mutta koska suurin osa ei ole koskenutkaan kitaraan ennen Suomen tulemista, on jo pelkässä hyvän soittoasennon löytämisessäkin haasteita.
Rumpujensoittoa harjoittelimme aluksi omien oppilaiden kanssa väsäämieni poronnahkarumpujen sekä rumpukapuloiden kanssa. Tavoite oli oppia vaihe vaiheelta yksinkertainen versio beat-kompista. Kuten kitarankin suhteen, aivan uusi tapa tehdä musiikkia tuotti ukrainalaisnuorille haasteita. Viimeisellä musisointikerrallamme sai nuorista muutama soitettua beat-kompin ihan oikealla rumpusetilläkin. Rumpaleiden ilo onnistumisestaan oli suunnaton.
SLAVA UKRAINI
Keskustelimme myös kurssin aikana nuorten kokemuksista ja osoitimme vankan tukemme Ukrainalle. Olin todella ylpeä omista oppilaistani, jotka ottivat aktiivisesti ukrainalaisiin kontaktia ja olivat heille lämpimiä, hymyileviä ja kannustavia.
Äänitimme kurssin aikana lyhyen videon, jossa nurmolais- ja ukrainalaisnuoret sanovat kitara sylissään ” Slava Ukraini!” – eli kunnia Ukrainalle. Eräs liettualaisystäväni toimii nykyään Liettuan suurlähettiläänä Ukrainassa, ja lähetin videon hänelle. Hän välitti videon ystävälleen, presidentti Volodymir Zelenskyille. Paria päivä myöhemmin sain viestin: Zelenskyi on nyt katsonut videon. Myöhemmin kuulin ystävältäni, että Zelenskyi ilahtui erityisesti siitä, että ukrainalaisnuoret ovat löytäneet ystäviä suomalaisnuorista.
Maakuntamme ykköslehti Ilkka-Pohjalainen tuli tekemään jutun musiikkityöpajoistamme. Olin mukana haastattelemassa kahta kurssille osallistunutta tyttöä, 14-vuotiasta Elenaa ja 12-vuotiasta Dashaa. Tyttöjen kokemukset olivat rankempia kuin osasin odottaa. Molemmat halusivat silti kertoa elämästään suomalaisille – he halusivat, että muutkin ymmärtävät, miten haurasta ja yllättävää elämä voikaan olla.
Molemmat tytöt olivat kotoisin miljoonakaupunki Harkovasta. Tytöt eivät tunteneet toisiaan
aiemmin. Dasha oli lääkäriäitinsä kanssa sairaalassa, kun sairaalaa pommitettiin. Järkytys,
sekasorto ja tuho oli valtava – Dasha kertoi, että nuo kuvat eivät ikinä poistu hänen muististaan. Dashan koti oli täysin tuhoutunut pommituksissa. Dashan isovanhemmat ovat edelleen Harkovassa.
ELENALLA ON KUVAN HEVOSEEN, NYUSHAAN.
Elenan äiti herätti Elenan sinä aamuna, helmikuun 24. päivänä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Elenan perhe katsoi ikkunasta, kun Harkovaa pommitettiin. Yksi pommeista osui aivan Elenan kodin viereen. Silloin he ymmärsivät, että heidän on paettava välittömästi pois Harkovasta ja koko Ukrainasta. Elenan isä joutui jäämään Harkovaan, joten Elenan huoli isän kohtalosta on valtava.
Ilkka-Pohjalaisen artikkeli poiki yhden ilahduttavan yhteydenoton; kun seinäjokelainen nainen, jonka tytär harrastaa esteratsastusta, luki lehdestä, Elena esteratsastustaustasta, otti hän minuun yhteyttä. Hän tarjosi Elenalle mahdollisuutta ratsastaa tyttären hevosella. Juuri näin toivoinkin: kun ihmiset lukevat näiden ihanien nuorten kovasta kohtalosta, he haluavat auttaa ja tukea heitä kaikilla niillä tavoilla, joilla pystyvät.
Kun ”Iloa musiikista” – kurssi loppui toukokuun lopussa, olivat ukrainalaisnuoret kiitollisia kurssista. Moni kertoi haluavansa lisää musisointioppia. Kurssi oli siis onnistunut tavoitteessaan; kurssi oli tuonut iloa ja musisoimisen halua nuorille. Onneksi kevään minikurssi toimikin ikään kuin pilottina kurssille, jota jatkamme syyskaudella säännöllisesti. Elokuusta lähtien tämä ukrainalais-nurmolainen ryhmä musisoi jokaisena sunnuntaina ainakin vuoden loppuun asti, toivottavasti ensi kevääseen asti.
Hanne Orrenmaa
Nurmon lukion ja yläasteen musiikin lehtori ja ilmaisutaidon opettaja