rating rating svg icon facebook facebook svg icon googleplus googleplus svg icon instagram instagram svg icon mail mail svg icon twitter twitter svg icon feed feed svg icon

Uudet OPSit ja koulujen musiikki

Uudet opetussuunnitelmat otetaan peruskouluissa ja lukioissa käyttöön elokuussa 2016. Opetushallituksen hallituksen määrittämien perusteiden pohjalta paikallisesti kirjoitettu opetussuunnitelma on tärkein opettajan opetusta ohjaava normiasiakirja.  Opetussuunnitelma on osa koulun ohjausjärjestelmää ja siinä raamitetaan opetuksen toiminnalliset edellytykset. Uudet raamit musiikin osalta ovat entisiä selkeämmät ja tarjoavat musiikkikasvatukselle mielekkäät ja käyttökelpoiset eväät.

Valitettavasti vielä opetussuunnitelmaakin keskeisemmät opettajan arkeen vaikuttavat reunaehdot määritellään valtioneuvoston asettamassa tuntijaossa, valtiovarain-, opetus- ja kulttuuriministeriössä ja kuntien sivistysjohtajien työhuoneissa. Ensin mainitussa määrätään, minkä opettamiseen koulussa aikaa ja resursseja käytetään. Ministeriö määrittää, miten vähän euroja kunakin vuonna on koko lystiin. Kunnissa taas tehokkuuden nimissä näillä euroilla toteutetaan opetusta mahdollisimman halvalla kouluverkkoa, tuntikehystä ja luokkakokoja ”tiivistämällä” eli leikkaamalla. Opetus nähdään kulueränä, ei investointina. Koulun hallintoa halutaan tehostaa myös leikkaamalla, mikä kuulostaa ideana fiksulta. Kouluissa hallinto käsittää kuitenkin useimmiten rehtorin ja koulusihteerin. Kunnan tasollakaan opetustoimessa harvoin on erityisen hierarkkista ja raskasta byrokratiaa. Toisin sanoen hallinto toimii jo nyt tehokkaasti ja siitä leikkaamalla tehokkuus ja erityisesti toiminnallisuus vain heikkenee.

Vaikka koulutus nähtäisiin investointina tai edes satsauksena tulevaisuuteen, sen perimmäinen tavoite ei ole sivistynyt ihminen, vaan koulun tarkoitukseksi rajataan työ- ja elinkeinoelämän kuviteltuihin tarpeisiin vastaaminen. Luottamus yksilön kykyyn tehdä järkeviä ja yhteiskuntaa rakentavia valintoja on kadonnut, vaikka niin perusopetuksen kuin lukion opetussuunnitelmien perusteella se on yksi suomalaisen koulun päämääristä. Tämä näkyy mm. siinä, että oppilaiden valinnaisuutta on kavennettu ja opetuksen painopistettä on suunnattu teknokraattisen utopian ihanteita seuraillen. Musiikin aseman osalta tätä kehityssuuntaa ei voi pitää parannuksena.

Koulun uudistamista vaativat monet tahot ja yksittäiset ihmiset, mutta monikaan ei ole perehtynyt kovin syvällisesti, mitä jo tällä hetkellä kouluissa tehdään. Suomalainen koulutuskeskustelu uusien opetussuunnitelmien ja koulun uudistamisen ympärillä saa kummallisia sävyjä ja siitä puuttuu kunnianhimo oppimiseen, sivistykseen ja inhimilliseen kasvuun. Tälle ajalle tyypillisesti sivistys halutaan määritellä kuka mitenkin ja oma kokemus koulusta kuvitellaan antavan oikeutuksen pitää lähes mitä tahansa uudistusehdotusta potentiaalisena vaihtoehtona nykyiselle koulunpidolle.

Kuitinmäen koulun oppilaat esiintymässä mukapäivillä.

Kuitinmäen koulun oppilaat esiintymässä mukapäivillä.

Ainoastaan opetussuunnitelman perusteissa pedagoginen puhe voittaa säästö-, talous-, resurssi-, kilpailukyky-, teknologia-, uudistus-, kestävyysvaje- ja leikkaushöpötyksen. Kaikkialla muualla, jopa toisinaan opettajanhuoneiden kahvipöydissä, keskustelu velloo lohduttomien reunaehtojen voivottelussa ja niiden armoilla selviytymisessä. Sinänsä säästöpuheet ovat irvokkaita, koska nyt useimmissa kouluissa ollaan veitsen terällä. Jos suomalainen koulutusjärjestelmä on tällä hetkellä OECD-maiden kustannustehokkain oppimistulokset ja panostus huomioiden, millaista lisätehokkuutta leikkauksilla saavutetaan? On harmillista, että opetusalan kvartaali on sukupolven mittainen, joten koulutusjärjestelmän murentamisen tuloksellisuutta pääsemme tarkastelemaan kunnolla vasta kun koulutaivaltaan aloitteleva sukupolvi on kasvanut nuoriksi aikuisiksi. Meiltä puuttuu mediasta opetusalaa hyvin tuntevia journalisteja. Vaikka koulu, koulutus ja opettajat ovat olleet näkyvästi esillä mediassa näkyvästikin, pedagoginen puhe on todella vähäistä.

Digiloikka musiikissa

Musiikinopetuksen osalta kaikki tämä paatos tarkoittaa sitä, että opetussuunnitelman perusteet antaa musiikille aiempaa selkeämmät ja paremmat raamit, mutta käytännössä sekä tuntijako että välineellisen kapeaa sivistystä tukeva resurssioptimointi nakertavat musiikkikasvatuksen edellytyksiä. Kaikille yhteiseen musiikinopetukseen peruskoulun yläkoulussa tuli yksi tunti lisää, mikä on musiikin aineenopetuksen kannalta hieno muutos. Mutta monessa kunnassa alakoulun musiikin tunteja vähennettiin paikallisella päätöksellä tuntuvasti. Lukiossa muutokset musiikin osalta olivat pieniä, mutta valinnaisuus niin peruskoulussa kuin lukiossa on kuollut kirjain. Valinnaisuutta oli pyhä aikomus lisätä, sen sijaan se faktisesti väheni. Musiikki on yksi niistä aineista, joita ei opiskella koko koulutaipaleen läpi, joten valinnaisuuden väheneminen tarkoittaa musiikin opiskelun edellytysten huononemista. Taide- ja taitoaineiden opiskelua oli valtava into parantaa, mutta lopputulema on täysin päinvastainen.

Opetussuunnitelman perusteissa niin musiikissa kuin muutenkin koulussa oppilaan asemaa oppimisen subjektina korostetaan. Moni oppilas, koulu ja kunta kuitenkin tuntuu tyytyvän musiikin opetuksen osalta passiivisen vastaanottajan roolin vahvistamiseen. Onneksi päinvastaisia esimerkkejä löytyy yllin kyllin ja innostava musiikin aineenopettaja voi saada merkittäviä tuloksia aikaan.

Opetussuunnitelman perusteiden erittäin perusteltuja ja erinomaisia tavoitteita ja sisältöjä on haasteellista toteuttaa fyysisesti pienissä tiloissa, valtavan opetusryhmän kanssa vailla käyttökelpoista välineistöä. Jokaisella musiikinopettajalla on tietysti pedagoginen vapaus ja mahdollisuus tehdä opetuksessaan ihmeitä reunaehdoista huolimatta, mutta ymmärrän täysin, jos voimavarat ihmeiden tekemiseen eivät meinaa riittää. Onneksi tiedän monia intohimoisia musiikkikasvattajia, jotka saavat koulun soimaan ja nuoret innostumaan hankalista olosuhteista välittämättä.

Musiikkiteknologian tulo vahvasti mukaan musiikin opetukseen on yksi opetussuunnitelman isoista uudistuksista. Ajattelen musiikkiteknologialla olevan kaksi roolia: se on toisaalta väline musiikin oppimiseen, toisaalta omanlaistaan taitoa vaativa musiikin opetuksen sisältöalue. Moni oppilas värkkäilee vapaa-ajallaan musiikkia itseopiskellen ja tätä harrastuneisuutta koulun musiikkitunnitkin voisivat tukea. Garageband ja iPad ovat verrattomia välineitä musatunnilla ja musiikkia voi oppia youtuben tai muiden palveluiden opetusvideoiden avulla.

Turhan usein opetusteknologiapuheessa unohtuu inhimillisen vuorovaikutuksen merkitys, joka on kuitenkin kaikenlaisen oppimisen keskiössä. Koneen kanssa kommunikointi on joka tapauksessa mekaanista ja yhdensuuntaista. Pedagogisessa digiloikassa on menty liian voimakkaasti laitteet edellä, vaikka laitteiden hyödyntämisen opetuksessa tulisi nousta pedagogisista tarpeista, eikä päinvastoin. Onneksi vuorovaikutuksen huomioivia musiikkiteknologisia sovelluksia syntyy esimerkkeinä vaikkapa iPadejä ja bändisoittimia yhdistävä musatorni, jonka avulla yhteismusisointi, oppilaiden erilaiset roolit ja vahvuudet sekä vuorovaikutus pääsevät hienolla tavalla esiin tai verkon yli pidettävät soittotunnit. Toivottavasti vastaavia pedagogisesti mielekkäitä ja vuorovaikutteisia välineitä saadaan pian lisää musiikin opetuksen.

Timo Kovanen