rating rating svg icon facebook facebook svg icon googleplus googleplus svg icon instagram instagram svg icon mail mail svg icon twitter twitter svg icon feed feed svg icon

Ukuleleherätystä

Ukuleleherätystä seurakunnassa

Oli tavallinen torstaipäivä suunnilleen kahdeksan vuotta sitten, kun ystäväni Jannen kanssa marssimme soitinkauppaan ja ostimme ukulelet. Parin viikon päästä, uutteran harjoittelun jälkeen olimme niiden kanssa jo keikalla, lauluillassa nuotion äärellä. Jo siinä treenatessa oli hyvinkin käynyt ilmi, että vaikka ukulele on pieni soitin, on sillä suuri sielu. Aluksi siihen tosin suhtautui vähän vitsinä, mutta mitä enemmän sen kanssa aikaansa vietti, sitä syvemmäksi ja vakavammaksi suhde muuttui. Ymmärrys sen sielun suuruudesta on vain lisääntynyt vuosien mittaan.

Työhöni helsinkiläisessä Haagan seurakunnassa kuuluu paljon lapsi- ja perhetyötä. Sen puitteissa oli luontevaa ruveta käyttämään ukulelea säestyssoittimena, vaikka alussa taidot olivat hintelät ja sointuvalikoima suppea. Pieni, hassun näköinen soitin kiinnosti niin lapsia kuin aikuisiakin: ”Mikä tuo on?” ”Onko sitä vaikea soittaa?” ”Paljonko tuollainen maksaa?” ”Oppisikohan vielä soittamaan jotain?” Kun muutama vuosi sitten työkaverini, lastenohjaaja Ulla kertoi käyneensä jo pitkään ukuleletunneilla, päätimme vastata kysymyksiin järjestämällä pienen alkeiskurssin ukulelen soittoon. Ensin pidimme pari testiryhmää lapsille ja kun seurakuntamme nuoret ryhtyivät tinkaamaan omaa kurssia, rohkenimme järjestää sellaisen myös nuorille ja aikuisille.

Ajattelimme, että jos saamme vaikka kahdeksan kurssilaista, olisi hienoa. Täkynä lupasimme, että soittimen saa lainata kirkolta, niitä oli jemmassa juuri sen verran. Lupauksen lunastamisessa meinasi käydä köpelösti, sillä kolmen illan kurssille ilmoittautui viisikymmentäkaksi innokasta ukulelen soittajaa. Onneksi monella oli oma soitin, ja lopuillekin saatiin lainasoitin muualta.

Alkeiskurssin hyvistä kokemuksista innoittuneina pidimme samana syksynä myös joululaulukurssin ja kun soittajat vieläkin pyysivät jatkoa, ryhdyttiin puuhaamaan viikoittaista ryhmää kevääksi. Opettajaksi saimme silloin maisteriopintojaan viimeistelleen Martinin, joka otti hoteisiinsa myös lasten ryhmän. Kummassakin on edelleen hyvä joukko uuteen harrastukseensa sitoutuneita ukulelensoittajia.

Alkeis- ja joululaulukursseja olemme pitäneet edelleen syys-joulukuussa, ja niiltä on voinut loikata mukaan viikoittaiseen ryhmään. Loppuvuodesta joku muskarilaisten vanhemmista harmitteli, ettei ollut päässyt tulemaan alkeiskurssille ja kyseli seuraavasta, jolloin myös vierustoverit innostuivat ajatuksesta. Todettiin, että äkkiäkös sitä kurssi järkätään, jos kiinnostusta kerran on.

cof

Ja niin sitten vietettiin yksi tammikuinen keskiviikkoaamupäivä parinkymmenen muskarivanhemman kanssa soitellen lastenlauluja ukuleleilla. Olivat muuten harvinaisen loistavaa oppilasainesta! Lapset saivat leikkiä sen aikaa joko lastenohjaajien kanssa viereisessä huoneessa tai soittohuoneen lattialle levitetyillä peitoilla. Oli ihana nähdä, miten aivan pienetkin lapset reagoivat muskarista tuttuihin lauluihin. Tälle kurssille saatoimme jo ihan varmasti luvata kaikille lainasoittimen, sillä olimme saaneet seurakuntayhtymältä määrärahan 25 ukulelen hankkimiseen alakoululaisille suunnattua virsi-ukulele –projektia varten.

Toteutimme sen viime syksynä ja kokemukset olivat kannustavia puolin ja toisin. Opettajat kertoivat rohkaistuneensa hankkimaan ukuleleja koululle nähdessään, kuinka nopeasti oppilaat pääsivät soittamisen alkuun. Oppilaista taas näkyi metrien päähän onnistumisen ilo ja uuden oppimisen palo. Moni sellainenkin lapsi, joka ei osallistunut uskontotunneille tahtoi jäädä luokkaan, koska halusi oppia soittamaan.

Ukulele on jo löytänyt tukevan jalansijan monen koulun musiikinopetuksessa. Uskon vakaasti, että sieltä se tulee erityisesti nuorten kautta levittäytymään laajemminkin seurakuntakontekstiin. Rippikoulussa moni nuori innostuu musiikista yhdessä laulamisen kautta. Koulussa opituilla ukulelen alkeilla pystyy liittymään säestäjäjoukkoon, jos vain joku osaa siihen rohkaista. Sitä silmällä pitäen soinnutimme Jannen kanssa valikoiman nuorten veisuja ja tutuimpia virsiä helpoin ukulelesoinnuin. Kirjassa käytetään vain kymmentä sointua, joten varsin kohtuullisella vaivannäöllä saa 55 laulun repertuaarin haltuun. Kirja ilmestyy toukokuussa, sopivasti riparibussiin pakattavaksi. On siinä joululaulujenkin osio, ja muutenkin se sopii ihan kenelle vain, ei ainoastaan rippikoululaisten käyttöön!

Seurakuntien työntekijöissä alkaa olla ilahduttavan paljon ukulelensoittotaitoisia – meilläkin heitä löytyy kirkkoherrasta lähtien. Koulutustakin järjestetään: Kirkkomuskaripäivillä on pidetty työpaja muskariopettajille, ja tänä vuonna pidetyillä valtakunnallisilla kanttoripäivillä perehdyimme ukulelen saloihin viidenkymmenen kanttorin kanssa. Elokuussa puolestaan on tulossa kaksipäiväinen kurssi ihan kaikille halullisille seurakuntien työntekijöille.

Ukulele on kerrassaan loistava soitin juuri seurakunnan musiikkiin. Se tuo iloa, luo intoa ja tarjoaa onnistumisen kokemuksia. Ukulele yhdistää eikä tunne ikärajoja. Haagassa nuorimmat kurssilaiset ovat olleet eskari-ikäisiä ja vanhimmat seitsemänkymppisiä. Kursseilla on nähty äitejä ja poikia, sisaruksia, parhaita ystävättäriä, kantasuomalaisia ja maahanmuuttajia. Ihan jokainen oppii soittamaan sen verran, että pystyy säestämään kolmen soinnun lauluja.

Porukalla soittamisessa on vielä se mahtava puoli, että vaikka itse tipahtaisi, vieressä joku kuitenkin jatkaa – ja seuraavassa säkeistössä osat voivat vaihtua. Kursseilla pulppuileva innostus on jotenkin käsin kosketeltavaa. Ilmassa leijailee joka kerran ilo siitä että oppii uutta, ilo siitä että saa olla osa jotain isompaa kokonaisuutta, ilo musiikista, ilo yhteydestä. On helppo jakaa erään tuoreen ukulelistin onnellinen huudahdus ensimmäisen kurssi-illan jälkeen: ”Tää on parasta ikinä!”

Hanna Autio, kanttori, MuM
varhaisiän musiikkipedagogi AMK